Olen ylijäämäpentu. Toivottavasti tulevaisuudessa minunlaiseni voisivat syntyä maailmaan odotettuina ja rakastettuina. Täällä maaseudulla steriloidaan tyttökoiria koko ajan, pikkuhiljaa. Kuulemma jotkut suomalaiset antavat sitä varten rahaa. Se on hieno juttu.
Tulen toimeen muiden koirien ja kissojen kanssa. Tarhalla olen ollut huhtikuusta 2019.
Äitini Kirsikka (Vysnia) on jo Suomessa omalla sohvalla köllöttämässä, siskoni Dite myös, veljeni Toffee lähdössä kohta. Olisiko minunkin aika päästä Suomeen?
Lisää uutisia
Terkkuja täältä hoitopaikasta.Minä tulin etsimään uutta kotia tänne hoitopaikkaan ja maailmani mullistuikin kertaheitolla.
Asuin aiemmassa kodissani noin kuukauden, mutta kaikki ei mennyt kovin hyvin. Kiinnyin perheen teiniin kovin vahvasti ja en päästänyt ketään muuta lähelle ja en suostunut lenkkeilemäänkään muiden kanssa ja elämämme alkoi olla aika vaikeaa. Tunsin kaikki muut uhkana ja puolustin teiniä heiltä kaikilta.
Täällä hoidossa elän myös lapsiperheessä ja mulla on täällä koirakavereita, mikä on myös ihan uusi juttu mulle. Ensimmäiset päivät oli todella rankkoja ja murisin kaikille koirille, mutta onneksi perheessä on myös teinityttö, joka oli mulle heti iloinen asia ja istuinkin jo ekana päivänä hänen sylissään. Hoitotätiä, eli perheen äitiä en päästänyt lähelle ihan heti, mutta hän oli kovin kohtelias ja sain nuuskia jos halusin, mutta muuten kaikki jätti mut ihan rauhaan ja sain edetä omaan tahtiini. Uskalsin käydä kaikkia moikkaamassa, jos eivät kiinnittäneet minuun huomiota ja otin kyllä toki kaikki tarjotut herkut, mutta koskea minuun ei saanut kuin perheen teini.
Päivät kuluivat ja olen edistynyt ihan huimaa tahtia. Puolessatoista viikossa olen muuttunut jo ihan eri koiraksi.
Parin päivän päästä tulostani annoin jo hoitotädin rapsutella massuani ja olemme käyneet kaikkien koirien kanssa jo yhteislenkeillä ja ekana innostuin leikkimään perheen pikkukoiran kanssa. Olemmehan hyvin samaa kokoa. Miehet ovat olleet eniten pelottava juttu, mutta kyllä minä heitäkin olen käynyt nuuskimassa ja nykyään saavat jo rapsutellakin. Minulle tehtiin heti myös selvät rajat jotten esim. kiintynyt perheen teiniin liikaa, vaan että tutustun kaikkiin ja osaan olla kaikkien kanssa. Minulle tärkeää on ollut, kun olen saanut omaan tahtiin tutustua ja opetella uutta ja olla kaikkien kanssa. Ei ole väkisin tyrkytetty mitään, vaan edetty pikkuhiljaa ja kaikiesta uudesta on tehty mukavaa ja positiivista.
Nyt tilanne on jo se, että leikin kaikkien kanssa, myös perheen isojen koirien, jotka olivat minulle alkuun kauhistus. Koirakaverit ovat ihan parasta ja heistä on ollut jopa iso apu, kun olen saanut seurailla, miten he ovat ihmisten kanssa ja miten toimivat eri tilanteissa.
Sunnuntaina 24.11 pääsin myös ensimmäistä kertaa koirapuistoon. Sovimme, että olemme ihan sen aikaa mitä minä kestän, mutta minähän nautinkin ihan hirmuisesti. Peuhasin siellä muiden mukana ja juoksimme kilpaa pitkin puistoa.Leikkiminen leluilla ja kamujen kanssa on ihan parasta puuhaa maailmassa.
Minusta alkaa tuntua siltä, että olisin valmis etsimään sitä omaa kotia.En sovi kuitenkaan ensimmäiseksi koiraksi, koska tarvitsen vielä apua ja opastusta. Parasta olisi, jos perheessä on kokemusta jo arempien koirien totuttamisesta ja koirakaveri olisi ihan superjuttu.