Meitä kuuluisia koiria tulee muutama tälle sivulle. Piha, jossa oli 70 koiraa. Meistä tehtiin juttu TV-uutisiin, kun eläinsuojelijat tulivat pelastamaan meitä. Onneksi suurin osa meistä koirista saatiin kerralla pelastettua eri tarhoille. Hyvä juttu oli se, että kaikki tarhat tekivät yhteistyötä ja jakoivat meitä koiria toisilleen niin paljon kuin vain pystyivät ottamaan. Hyvä juttu, että julkisuuteen tuli esille kotimaani yksi ongelma, eli yksinäisten, vanhojen, syrjäytyneiden, maaseudulla asuvien ihmisten kykenemättömyys selvitä pihalla vapaasti lisääntyvistä koirapopulaatioista.
Tällaisia pihoja tulee usein esille. Mummo ja 14 koiraa. Isoäiti ja 10 koiraa. Mutta 70 koiraa!!! Se pääsee uutisiin. Naapureita alkoi häiritä meidän koirien ikuinen haukunta. Miksi kukaan ei ollut tehnyt mitään siinä vaiheessa kun meitä oli vain kymmenisen, ihmettelen vain. Omistajamme ei halunnut tappaa vahinkopentuja, mutta hän ei myöskään kyennyt miettimään, arvostamaan, tajuamaan steriloinnin tärkeyttä. Jospa joku olisi auttanut häntä viemään koiria steriloitavaksi. No, myöhäistä se oli, kun piha oli täynnä koiria. Eikä pelkästään piha. Jokaisessa ulkorakennuksessa oli meitä koiria eri tavoin sidottuna ja suljettuna. Omistajamme ihan oikeasti luuli, että hän rakastaa meitä kaikkia ja pitää meistä huolta. Rakkaus ei vain riitä. Tarvitaan myös ruokaa, liikuntaa, hoivaa, lääkkeitä.
Suurin osa meistä tuolta pihalta pelastuista koirista on ihan superujoja, paitsi en minä poika. Olin ujo tasan kaksi päivää ja sen jälkeen elämäni tarhalla on ollut yhtä juhlaa. Tungen ihmisten syliin kuin pieni lapsi, haluan aina huomiota niin kuin minä, minä, minä, katso minua. Osaan olla vähän mustasukkainen huomiosta. Tunnen oloni kotoisaksi kaupunkikävelyillä ja ihan mihin vaan minua viedään.
Liitteenä oleva video TV-uutisista on ihan väärällä kielellä, mutta ainakin näet miten olen asunut koko ikäni ennen tarhalle tuloa.