Tango

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2015

Koko: n. 35 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 11.2022

Saapunut tarhalle: 08.2021

17.8.2022

Hei, olen Tango, energinen, iloinen ja hyvin ihmisrakas komistus vailla kodin lämpöä. ♥

Olen saanut oman kodin 11.2022 ♥

Päivitys 17.8.2022

Kaksi PRF:n vapaaehtoista tuli käymään ”kylässä” ja ulkoiluttamaan meitä tarhakoiria, jotka olemme heidän mielestään olleet tarhalla jo liian kauan. Heillä oli lista, jonka mukaan meitä oli jopa 40. Se on surullinen lukumäärä meille kaikille, jotka kaipaamme vain pääsyä ikiomaan rakastavaan kotiin. Onnekseni minä olin tuolla listalla, ja pääsin mukavalle kävelylenkille, joka ei ole jokapäiväistä herkkua. Sen lisäksi pääsin esittäytymään livenä.

Olen ollut täällä meluisalla tarhalla, jossa sata koiraa haukkuu kaiken aikaa, jo vuoden. Kukaan täällä tarhalla, eikä myöskään PRF:n ihmiset ymmärrä miksi olen vielä täällä?!?! Olen mitä suloisin ja ihanin hauveli. Käyttäydyn moitteettomasti, teen tarpeeni pihalle, kuljen hihnassa todella nätisti ja rakastan kaikkia. Lisäksi olen todella suloinen. ♥ Käy katsomassa viimeisimmät videoni, niin näet itsekin!

4.1.2022

Päädyin tarhalle, koska ihmiseni ei enää kyennyt huolehtimaan minusta, eikä hänen siskonsakaan halunnut ottaa minua hoiviinsa. Koska kukaan täällä Liettuassa ei ole minua halunnut, laitan nyt kaiken toivoni teihin Suomalaisiin. ♥

Olen silti varsinainen söpöläinen ja ilopilleri täynnä rakkautta. Hoitajani tarhalla sanovatkin, että olen kaikille ystävällinen ja osaan ”talon säännöt”. Ainoa huono puoleni on kuulemma se, etten osaa ottaa nätisti ruokaa tai nameja kädestä. No pakkohan se on kiireesti herkut hotkaista, kun täällä on aivan liian monta halukasta kärkkymään moisia namupaljoa.

Ikäni puolesta olen jo hyvinkin aikuinen, mutta suonissani virtaa kiihkeä elämän syke. Haluaisin niin kovasti antaa vielä rakkautta ja käpertyä kainaloon. Tietysti välillä pitää myös hassutella, ettei koko aika mene pelkästään köllöttelyyn. Unelmoin joka päivä siitä, että joku haluaisi vielä tanssahdella kanssani ja tarjota minulle rakastavan loppuelämän kodin.

Jos tunnet rinnassasi kutsun tangoon, käythän täyttämässä adoptiohakemuksen. Odotan tanssiin kutsua. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.