Hei ja Wuh sinne Suomeen!
Minä olen Tedis ja etsin omaa kotiani. Kuka sinä olet?
Olen saanut oman kodin 12.2021 ♥
Historiani on valitettavan tyypillinen monelle Penkta Kojan tarhan karvakorvalle. Olen niin kutsuttu maaseudun ”ylijäämäkoira”. Olen peräisin jälleen yhdestä surullisesta vahinkopentueesta, joka on pian latoon tai navettaan syntymisensä jälkeen ajettu matkoihinsa. Tarkkaa tietoa ei tietenkään ole, mutta tyypillisesti emon ja pentueen jatkuva turvapaikan etsintä johtaa siihen, että yksi tai useampi pentu eksyy jossain kohtaa pois matkasta ja näin epäillään käyneen myös minulle. Löytöhetkelläni hortoilinkin pitkin tomuisia maaseudun teitä aivan yksinäni.
Tarhan hoitajien mielestä olen kerrassaan valloittava tapaus. Minua ystävällisempää, kiltimpää ja hellyydenkipeämpää nuorta miestä saa kuulemma ihan hakemalla hakea. Hoitajieni mukaan Tedis-nimeni ei voisi kuvata minua paremmin, sillä muistutan kuulemma niin ulkonäöltäni kuin luonteeltani aivan ihka oikeaa nallea.
Kysymys kai vain kuuluu, voisinko minä olla juuri sinun nallesi? Ja voisitko sinä olla minun ihmiseni, paras ja ikuinen ystäväni?
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.