Historiani on valitettavan tyypillinen monelle Penkta Kojan tarhan karvakorvalle. Olen niin kutsuttu maaseudun ”ylijäämäkoira”. Olen peräisin jälleen yhdestä surullisesta vahinkopentueesta, joka on pian latoon tai navettaan syntymisensä jälkeen ajettu matkoihinsa.
Tarkkaa tietoa ei tietenkään ole, mutta tyypillisesti emon ja pentueen jatkuva turvapaikan etsintä johtaa siihen, että yksi tai useampi pentu eksyy jossain kohtaa pois matkasta ja näin epäillään käyneen myös minulle. Löytöhetkelläni hortoilinkin pitkin tomuisia maaseudun teitä aivan yksinäni.
Tarhan hoitajien mielestä olen kerrassaan valloittava tapaus. Minua ystävällisempää, kiltimpää ja hellyydenkipeämpää nuorta miestä saa kuulemma ihan hakemalla hakea. Hoitajieni mukaan Tedis-nimeni ei voisi kuvata minua paremmin, sillä muistutan kuulemma niin ulkonäöltäni kuin luonteeltani aivan ihka oikeaa nallea.
Kysymys kai vain kuuluu, voisinko minä olla juuri sinun nallesi? Ja voisitko sinä olla minun ihmiseni, paras ja ikuinen ystäväni?