Tera

Sukupuoli:

Syntymäaika: 03.2019

Koko: n. 60 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 01.2021

8.3.2022

Tera on suurten tunteiden koira, näyttää aina innokkuutensa ja ilonsa.

Olen saanut oman kodin 01.2021 ♥

Minua on onnistanut tässä elämässä kaiken epäonnen keskelläkin. En ole koskaan joutunut olemaan tarhalla. Omistajani sairastui eikä voinut pitää minua enää. Nuori, energinen koira ja vanha, sairas omistaja ei ole ikinä hyvä yhdistelmä. Pääsin suoraan ihanaan paikkaan kotihoitoon. Asun muiden koirien ja kissojen kanssa ja tulen kaikkien kanssa mainiosti toimeen.

Kotihoidossa on se hyvä puoli, että koirasta opitaan niin paljon enemmän kuin jos koira asuisi tarhalla sadan muun koiran seassa ikuisesti häkissään haukkumassa. Olen ihana koira ja olen oppinut monta asiaa kotikoiran elämästä. Siksi sopisin ensimmäisestä koirasta haaveilevalle perheelle ja monenlaiseen muuhunkin perheeseen.

Tässä mitä hoitoperheeni kertoo minusta.

”Tera on elänyt koko elämänsä kissojen ja hevosten kanssa samassa perheessä. Kissoihin hän on tottunut täysin, vaikka joskus haluaisi pikkaisen leikkiä kissojen kanssa eikä ihan ymmärrä jos kissat suuttuu. Useimmiten kuitenkin Tera ei kiinnitä kissoihin mitään huomiota. Myöskään hevosiin Tera ei kiinnitä huomiota, osaa väistää ja pitää hyvin ja turvallisesti etäisyyttä hevosiin.

Muiden koirien kanssa Tera haluaa leikkiä tosi paljon. Pienemmät koirat eivät välillä innostu Teran leikkiinkutsuista, koska Tera on iso ja vielä kömpelö nuori koira. Tera on tottunut hihnalenkkeihin muiden koirien kanssa.

Sosialisoinnissa on aukkoja, joten joskus Tera saattaa suhtautua epäilevästi joihinkin miehiin tai jos tapaa ihmisiä yllätäen esimerkiksi metsässä. Kuitenkin ihmisen puhuessa Tera rauhoittuu ja varsinkin, jos ihmisellä on nameja, niin Tera on piankin suuri ystävä kenen tahansa kanssa.

Kaupungilla kävellessä Tera ei hauku ihmisille, vaan haluaa mennä tervehtimään jokaista ihmistä, vetää remmistä innoissaan ja haluaa hypätä ihmisen päälle suuresta rakkaudesta. Tera rakastaa lapsia, mutta hän on raju ja saattaa kaataa pikkuisemmat lapset saadakseen nuolla naamat ja näyttääkseen kaiken intonsa ja välittämisensä.

Tera reagoi herkästi torumiseen, vähän sellainen herkkis, miellyttämisenhaluinen. Tunteensa Tera osoittaa joskus myös ”puhumalla” eli päästelemällä erilaisia ulvahduksia kuten huskyt.

Tera on oppinut sisäsiistiksi ja osaa juosta polkupyörän rinnalla. Pitkät kävelylenkit ovatkin Teralle paras ilo. Tera on nopea oppimaan ja osaa jo käskyt istu, maahan, anna tasu ja pyöri ympäri. Joskus Teralla on kuitenkin vaikeuksia keskittyä ja luoksetulo on joskus hakusessa. Metsässä lähtisi mielellään villieläinten perään.

Autolla ajamisesta Teralla ei ole paljon kokemusta, joten matkapahoinvointia voi olla, kunnes tottuu.”

Mitäs sanot? Aika paljon minusta osataan kertoa ja kirjoittaa! Et voisi saada parempaa ystävää ja vaellusseuraa.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.