Tico täällä terve, olen ihmisrakas ja hellyydenkipeä nuori ja mutkaton koirakaveri omaa kotia vailla. ♥
Olen saanut oman kodin 10.2022 ♥
Minut tuotiin keväällä turvakotiin yhdessä emoni Pandutėn sekä sisarusteni Vukiksen, Kokon ja Pablon kanssa. Vaikka kukaan ei voinut enää huolehtia meistä, piti emomme meistä parhaansa mukaan niin hyvää huolta, kuin vain kykeni. Emomme onkin jo löytänyt sieltä Suomesta kodin, mutta me pirpanat porhallamme perästä, sillä olemme vihdoin valmiita matkustamaan ja valloittamaan sylit ja sydämet siellä Suomessa.
Hoitajani mukaan olen äärimmäisen ihmisrakas ja hellyydenkipeä nuori ja mutkaton heppu. Pidän lapsista ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten ja muiden koirien kanssa. Yhdessä oleminen on minulle kaikki kaikessa ja haluankin osallistua kaikkeen mahdolliseen arjen askareeseen.
Hartain toiveeni olisi päästä oman ihmisen kainaloon ennen talvipakkasia. Hyvässä lykyssä näkisin vielä joskus muuta perhettäni. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.