Tiramisu

Sukupuoli:

Syntymäaika: 06.2019

Koko: n. 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 02.2022

Saapunut tarhalle: 06.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Tiramisu

17.2.2022

Hei,
minä olen Tiramisu, noin 2-vuotias, mitä suloisin pieni pötkylä. Haluaisitko olla ystäväni?

Olen saanut oman kodin 02.2022 ♥

Minä olen sellainen rauhallinen kaveri, yllättävän rauhallinen ikäisekseni. Olen myös melko ujo poika, en siis hyppää suoraan vieraiden ihmisten syliin hellittäväksi. Minun täytyy päästä ensin tarkastelemaan teidän kaksijalkaisten toimia turvallisen etäisyyden päästä, jotta pääsen perille, minkälainen hemmo olet todella perujasi.

Aikalailla kaikki uusi jännittää ja epäilyttää minua. En välitä kovista äänistä enkä vauhdikkaan vaarallisista tilanteista. Rauhalliset nuuskuttelulenkit luonnon helmassa ovat enemmän minun juttuni. Herkut ja hellyydenosoitukset ovat myös tooodella kivoja, kunhan ne tulevat ihmiseltä, johon pystyn luottamaan.

Uskon, että sopisin kaikista parhaiten perheeseen, jolla olisi melko rauhallinen ja selkeä, rutiininomainen elämänrytmi ilman sen suurempia muutoksia tai muuta hötkyilyä. Ujoudestani johtuen varsinkin pienemmät lapset saattavat olla minulle hieman liikaa, joten toivoisin, että tulevassa kodissani olisi joko vain aikuisia tai sitten jo isompia lapsia, jotka osaavat ottaa toiminnassaan huomioon aran luonteeni. On myös ehdottoman tärkeää, että pääsisin asustelemaan rauhallisella asuinalueella, sillä kaupungin sykkeessä olisin varmasti jatkuvasti stressaantunut ja peloissani.


Tuntuuko vielä siltä, että sinä voisit olla tuleva ystäväni, tuleva perheenjäseneni?
Jos tuntuu, niin pyydän sinua lukemaan vielä tarkkaan kauniiden kuvieni jälkeen linkatut tiedostot adoptio infosta, terveystiedoista, multiresistenssistä ja ruokaviraston tiedotteesta. Ja tämän jälkeen vielä todella harkitsemaan, että onko sinulla resursseja ja voimavaroja sitoutua minunlaiseni, varautuneen koiran kotiuttamiseen ja kasvattamiseen.
Voin varmuudella nimittäin sanoa jo nyt, etten tule alkuun olemaan kaikista helpoin kaveri lähestyä, mutta sen jälkeen, kun olet voittanut luottamukseni, lupaan, etten lähde viereltäsi koskaan.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.