21.12.2022

Moikkelis, olen Tuborgas, rohkea, utelias, superaktiivinen ja syötävän suloinen nuorukainen. Löytyiskö minulle vastaavaa kotia sieltä Suomesta, kun täältä Liettuasta sitä ei näy löytyvän…

Minut vietiin alun alkaen tarpeettomana jonkinlaiseen kauppaan, josta soitettiin tänne Penkta Kojan tarhalle. Niinpä he kävivät hakemassa minut turvaan. Siitä alkaa kuitenkin olla jo kohta vuoden päivät. Niin moni hauva viereltäni on tässä ajassa jo saanut ikioman kodin, mutta minä jumitan vielä täällä tarhalla.

Nuorena hauvelina, silti vielä lähes pentuna, olen superaktiivinen ja energinen. Rohkeus ja uteliaisuus kuuluvat myös luonteenpiirteisiini. Mutta ei se siihen suinkaan lopu, sillä osaan olla myös söpö. Lähden aina riemukkaasti lenkille, joka voi olla jopa juoksua. Siten ikioman perheeni pitäisi olla mieluusti liikunnallinen ja aktiivinen.

Sopisin parhaiten vapaa-ajallaan liikkumisesta tykkäävälle perheelle, koska aktiivisena ja energisenä minun pitää saada tehdä jotain istumisen tai makaamisen sijaan. Mutta ruuan puolesta voin kyllä istuakin ja keskittyä. Siten minua voi hyvin kouluttaa namien avulla.

Rakastan kaiken ikäisiä ihmisiä, myös lapsia. Muiden koirien kanssa kaipaan vielä koulutusta. Sillä jos olen hihnassa ja näen toisen koiran, reagoin siihen erittäin vihaisesti. Mutta jos saan olla vapaana ulkohäkissä, ympärilläni voi huoletta olla muita koiria. Riittäisikö sinulla kokemusta, kärsivällisyyttä ja aktiivisuutta ottaa minut perheenjäseneksesi? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.