Pet Rescue Finlandin väellä on monta suunnitelmaa meidän maaseudun yksinäisten ketjukoirien auttamiseksi. Tiedätkö, että kun kuljet ympäri liettualaista pikkukylää, niin joka talon pihanperällä on suloinen, pikkuinen, yksinäinen koira haukkumassa. Koiran haukunta on erottamaton osa pikkukylän tunnelmaa. Koiran haukunta peittää alleen linnunlaulun ja häiritsee aamu-usvan vaatimaa hiljaisuutta. Yksinäisten koirien lakkaamaton haukunta.
Yksi Pet Rescue Finlandin suunnitelma on ajaa isolla autolla pitkin kylää, salaa, aamuhämärässä. Nopsia ihmisiä, metallipihdit, ketjut poikki, koirat autoon ja niin saataisiin kaikki koirat vapaiksi ja kylä hiljaiseksi.
Toinen suunnitelma on enemmäin laillinen. Pet Rescue Finlandin väkin on nimittäin ollut monta kertaa paikallisten eläinsuojelijoiden mukana kiertämässä maaseutua. Näin se menee. Kävellään
pihalle ihan muina miehinä. Kurkitaan ikkunasta sisälle. Koira haukkuu, kissat ja kanat juoksee. Etsitään kasvimaalta. Jossain se ihminen on. ”Tarvitsetko tätä koiraa?” Ihminen tuijottaa takaisin tyhjin katsein. Nousuhumala tai laskuhumala tai sitten ihan oikeasti ihminen miettii, että mikä
koira. ”No en”, sanoo ihminen, tyhjin katsein. ”Mikä tämän koiran nimi on?”, yritetään pikku keskustelua. Ihminen tuijottaa takaisin tyhjin katsein. ”Reksas”, jos koira on nimittäin iso.
”Pupa”, jos koira on pieni, ”Muse”, jos koira on harmaa ja pieni. Maaseudun yksinäisillä koirilla on aina samat nimet. Koska heillä ei ole nimiä. Koska heistä ei välitetä.
Tämä on siis Pet Rescue Finlandin haave: Ajaa ympäri Liettuan maaseutua isolla autolla ja kerätä kaikki yksinäiset koirat pois, ajaa heidät vapauteen auringonlaskua kohti. Tätä haavetta varten
tarvitaan monta adoptioperhettä. Monta perhettä, jotka avaavat ovensa ja sydämensä yksinäiselle koiralle.