Minä olen ehta kylän vahtikoira syvältä Liettuan maaseudulta. Omistajani oli vanha mies ja naapureina kaksi vanhaa rouvaa. Eräänä päivänä rouvat päättivät lähteä käymään kaupungissa ja jättivät minut vahtimaan kanojaan. Voi pojat, kyllähän minä vahdinkin, niin urakalla, että he suuttuivat kovin saapuessaan takaisin. He olisivat halunneet lopettaa minut, mutta eläinlääkäri ei suostunut, koska minussa itsessäni ei ollut mitään vikaa. Ajan myötä eukkojen viha laantui, mutta he päättivät silti tuoda minut tarhalle. Vanha omistajani kävi muutaman kerran tarhalla katsomassa minua ja voi kun olin ikionnellinen aina hänen saapuessaan. Koska papparaisella ei kuitenkaan ollut aikeita ottaa minua takaisin, tarhalta pyydettiin, ettei hän enää kävisi. Se oli minulle liian raskasta katsoa omistajani lähtevän ilman minua.
Kokemusteni rajat muokkaavat minua. Olen varovainen ja arka koira. Tarhalla ollessaani en kuitenkaan ole osoittanut aggressiota. Aluksi suhtauduin työntekijöihin epäluuloisesti, mutta olin alusta alkaen tottunut muiden koirien seuraan. Nyt olen jo ystävä työntekijöidenkin kanssa. En ehkä ole kaikkein itsevarmin koira, mutta olen selvästi onnellinen vapaaehtoisten saapuessa tarhalle aamulla. Annan heidän silittää itseäni ja joskus lähestyn myös oma-aloitteisesti. Alkuun pysyttelen ujona ja varautuneena, mutta kun minulle puhutaan lempeästi tai tarjotaan herkkuja, osoitan ilon ja energian purkauksia, eli hepuloin. Tarhalla ei painosteta minua olemaan erilainen kuin olen.
Vieraita ihmisiä jännitän edelleen ja jokaisen on käytävä läpi tietynlainen prosessi saavuttaakseen luottamukseni, aivan kuten kaikki tarhan työntekijätkin joutuivat käymään. Olen täällä tarhalla asunut sisätiloissa muiden koirien kanssa ja rutiinit ovat muuttuneet kohdallani muutaman kerran. Aiemmin minua ulkoilutettiin hihnassa kolme kertaa päivässä, mutta nykyään saan juosta tarhan pihalla purkamassa energiaani. Olen myös siisti poika ja teen tarpeeni ulos.
Osaan ulkoilla hihnassa, en vedä, vaan kävelen yleensä rauhallisesti. Tarkkailen kuitenkin koko ajan ympäristöäni ja saatan jähmettyä paikoilleni kuullessani yllättävän äänen. Jos tunnen oloni turvattomaksi, haluan palata takaisin turvapaikkaani tarhalle.
Parasta minulle olisi rauhallinen ja vakaa ympäristö ilman liiallista melua ja kaaosta. Ei kaupungin keskustassa, vaan taajamassa tai maaseudulla. Turvallinen aidattu piha, jos sellainen olisi. Herkuilla positiivista sidettä kanssani saa hyvin vahvistettua.
Yhteenvetona, olen hiljainen, rauhallinen ja ujo vanhempi herra. Minut on hyvin helppo sivuuttaa, koska olen tuiki tavallinen. Ehkä siksi olenkin vielä tarhalla. Kaikki eivät näe kauneuttani, mutta sydämenmuotoinen pääni ja hienovarainen harmaa marmorikuori tekevät minusta ihastuttavan. Minun löytämiseni on kuin löytäisi piilotetun aarteen kirpputorilta. Hiomaton timantti. joka etsii vain oikeaa ihmistä, joka tuo parhaat puoleni esiin. ♥
