Ukas

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2016

Koko: n. 33 cm, 6 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 11.2022

Saapunut tarhalle: 07.2022

28.8.2022

Hei, olen sulosisista suloisin Ukas, pieni ja ihmisiä rakastava hauveli etsimässä ikiomaa rakastavaa kotia. Ainoa rajoitteeni oli aiemmin huono näkö, joka on nyt onnistuttu leikkauksella palauttamaan. ♥

Olen saanut oman kodin 11.2022 ♥

Päivitys tarhalta 4.10.2022

Minulla kävi todella hyvä tuuri, kun tarhan omistaja päätti kokeilla leikkausta, jolla silmieni näkö voitaisi palauttaa. Se ei ollut mikään halpa operaatio tarhan kustannettavaksi, mutta se päätettiin toteuttaa. Ja kuinka ollakaan, leikkaus onnistui täydellisesti. Niinpä muutuin kertaheitolla lähes sokeasta koirasta oikein hyvin näkeväksi. Näin ihana persoonallisuuteni pääsee toden teolla esiin. Kaiken lisäksi olen tulossa Suomeen löytöeläinpäiville 8. – 9.10, joten pääset tutustumaan minuun henkilökohtaisesti. Odotan innolla tapaavani tulevan adoptoijani. ♥

27.8.2022

Tulen Vabalninkas-nimisestä kylästä, josta jo niin moni koira on kotiutunut Suomeen. PRF:n vapaaehtoisia oli mukana, kun minut haettiin Mazas Draugasin tarhalle. Nyt on minun vuoroni odottaa ikiomaa rakastavaa kotiani. ♥

Olen todella ihana, ihmisiä rakastava, rauhallinen hauveli. Ainoa ongelmani on se, etten näe kovin hyvin. Näen varjoja ja jotain liikettä jonkin verran. Mutta en anna sen rajoittaa minua millään tavalla, vaan haluan olla mukana siellä missä tapahtuu. Tämä tuli todistettua, kum PRF:n vapaaehtoiset olivat auttelemassa täällä uudella tarhalla elokuun alussa. Kaikki rakastuivat minuun välittömästi ♥

Olen ystävällinen muiden koirien kanssa, mutta osaan myös sanoa ei, jos joku on liian päälle käyvä ja ärsyttävä. Mikä on vain ja ainoastaan luonnollista. Rakastan kuitenkin kaikkia ihmisiä ja erityisesti lapsia. ♥

En pyydä paljon, vain rakkautta ja pehmoisen pedin. Löytyisikö sinun sydämestäsi ja kodistasi tilaa minunlaiselleni hauvalle. ♥



Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.