31.3.2024

Täyden kympin tyttö Upa etsii itselleen ihmistä, jolla olisi kärsivällisyyttä opastaa ikiliikkuvaista duracell-pupua kotikoiran elämän saloihin, Iloa ja riemua ei tästä tyypistä puutu!

Olen saanut oman kodin 04.2024 ♥

Nimeni on Upa. Saavuin tarhalle entisen omistajani saattelemana. Hänen mukaansa olin aggressiivinen ja hän pelkäsi minua. Ensimmäiset viikot olivat vaikeita. En luottanut ihmisiin, vaan sulkeuduin itseeni. Ihmisten lähestyessä murisin pelokkaana. Minun oli pitkään vaikea kohdata uusia ihmisiä ja saatoin peloissani hyökkäillä, juosta karkuun ja piiloutua parhaani mukaan.

Tarhalla olo on tehnyt minulle todella hyvää. Minusta on tullut paljon itsevarmempi. Eipä minua uskoisi tuota tekstiä lukiessa enää samaksi tyypiksi! Minusta on kuoriutunut todella suloinen ja ystävällinen nuori koira. Olen koukussa rapsutuksiin ja jaan mielelläni rakkautta myös ihmisille suukottelemalla heitä. Olemme harjoitelleet uusien ihmisten kohtaamista ja nykyään muutaman haukahduksen jälkeen uskallan lähestyä vieraitakin. Muutaman tapaamisen ja herkkujen tuoman varmistuksen avulla minusta saa ihanan ystävän. Luotan edelleen naisiin enemmän kuin miehiin, mutten pelkää heitä. Syynään vain hieman tarkemmin.

Olemme tehneet reissuja kaupunkiin ja tarhan työntekijöiden mukaan olen siellä ihan stara! Heidän mukaansa minusta voisi vaikka tulla kaupunkilainen. En reagoi muihin koiriin tai ympärillä kulkeviin ihmisiin. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa vilkkaat tiet tai ohi ajavat autot. Näillä retkillä olen myös matkustanut autolla ja se käy minulle oikein hyvin. Istuskelen jonkun sylissä ja katselen maisemia. Opettelen vielä hihnassa kulkemista. Alussa en voinut sietää sitä, mutta nyt lähden mielelläni lenkille. Innokkaana ja energisenä tyttönä saatan ajoittain vetää hihnaa. Ihmiset tuppaavat kävelemään niiiiiiin hitaasti ja minä haluaisin mennä tosi kovaa. Hihnakäytökseen on siis panostettava myös tulevassa kodissa. 

On kuitenkin muistettava, että tällaiseksi kukaksi olen puhjennut tuttujen ja turvalliseksi osoittautuneiden ihmisten ympärillä. Voi olla, että Suomeen muutto saisi minut taas hetkeksi vetäytymään kuoreeni. On tärkeää antaa minulle aikaa ja kohdata minut ilman ennakko-oletuksia, vaikka olenkin kertomusten mukaan melkoinen iloluontoinen typykkä. 

Tulevaksi kodikseni sopisi kahden aikuisen koti ainoana koirana. Kuten aiemmin mainitsin, voisin sopia myös kaupunkiin rauhalliseen asuintaloon. Muutin tarhalla asumaan sisätiloihin, jossa ei ole muita koiria ja kuulemma loistan tässä uudessa ympäristössä. Minulle ei ole sattunut vessavahinkoja sisätiloihin ja olen muutenkin nauttinut olostani täällä. Tervehdin sisääntulijoita suukoin ja saan ajoittain pieniä hepuleita.

Ajan kanssa kotiutuessa tulen varmasti täyttämään kotisi vauhdilla ja naurulla. Olethan valmis antamaan minulle tarvitsemani ajan? Lupaan maksaa kärsivällisyytesi moninkertaisesti rakkaudella takaisin ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.

Video 1.

Video 2.

Video 3.