Pohjustetaan vähän tätä sankarillista missiota. Tiedätkö, miten vaikeaa on Liettuassa ottaa koira pois omistajalta? Tiedätkö, että eläinsuojelijoiden suurin murhe on se, että kun he löytävät selvästi huonoissa oloissa asuvan koiran, niin viranomaiset eivät reagoi? Tiedätkö, miten moni koira tulee tarhalle niin, että eläinsuojelijat vain menevät ja ottavat koiran ja piilottavat sen entiseltä omistajalta, koska koiran haltuunotto ei onnistunut viranomaisten avulla?
Liettuan eläinsuojelulait ovat auttamatta vanhentuneet ja eläimen pitää olla niin huonossa kunnossa, että eläintä uhkaa välitön kuolema, sitten ehkä viranomaiset reagoi, ei ennen. Koira yksin ulkona pellolla ketjussa kiinni ilman ruokaa, vettä ja suojaa? Ihan ok. Koira yksin autiotilan pihalla niin että naapurit ruokkii? Ihan ok. Koira täynnä kirppuna, haavoja, pitkät kynnet, väkivaltaiset omistajat? Ihan ok. Koira, jonka omistajat heittivät koiran parvekkeelta alas? Ihan ok, palauttakaa koira omistajille. Sehän selvisi hengissä parvekkeelta putoamisesta. Mitä valitatte?
Tilanne on siis ihan dramaattisen kamala. Onneksi yleinen mielipide on jo koirien puolella ja lait eivät enää palvele suuren yleisön tervettä järkeä ja oikeustajua. Eläinsuojelijat vievät jatkuvasti tapauksia oikeuteen ja julkaisevat eläinrääkkäystapauksia lehdistössä. Liettuassa on yksi järjestö, jonka pääasiallinen tehtävä on auttaa eläinsuojelijoita viemään tapauksia oikeuteen ja tarjota maksutonta lakipalvelua. Iso muutos on tapahtumassa ihan juuri nyt ja me olemme iloisia ollessamme osa tätä muutosta, yhdessä teidän kanssanne.
Tässä kohtaa kuvaan astun minä, Uraganas, elämäniloinen ja energinen seniorikoira. Eläinsuojelijat löysivät minut tosi laihassa kunnossa erään talon pihalta vuonna 2019. Viranomaiset antoivat omistajalle sakot, koska koiraa ei oltu rekisteröity. Siis huomatkaa, sakko saatiin omistajalle vain jostain byrokraattisesta ongelmasta, ei siitä, että koira elää eläinrääkkäystä muistuttavissa oloissa. Vuonna 2020 eläinsuojelijat tekivät viranomaisille uuden valituksen koiran elinolosuhteista. Viranomaiset kävivät paikalla ja totesivat, että kaikki on hyvin.
26.1.2021 on minun elämäni kohtalokkain päivä, kun eläinsuojelijat tekivät tapauksestani ison metelin. Paikalle tuotiin vaikka mitkä viranomaiset ja minut saatiin vihdoin otettua huostaan omistajalta. Se oli iso voitto eläinsuojelijoille. Asiaa auttoi se, että juuri tuona päivänä oli tosi kylmä ilma ja minulla oli nälän lisäksi kylmä, koska asuin taivasalla. Olen siis yksi niistä hyvin harvoista koirista, joka pääsee tarhalle viranomaisten toimesta. Olen esimerkkikeissi ja minun avullani, toivottavasti, viranomaiset alkavat reagoida ja enemmän kaltaisiani koiria pääsee tarhalle turvaan ja sieltä omaan, rakastavaan kotiin.
Nyt on helmikuu 2022 ja minä istun yhä täällä Vilnan kaupungin kunnallisella tarhalla. Se on tietenkin vähän pettymys minut pelastaneille ihmisille. Tarhalla elämäni on toki sata kertaa parempaa kuin entisen omistajani luona, mutta . . . Todellinen voitto tapahtumastani saadaan vasta, kun asun omassa kodissa omien ihmisten luona.
Siksi se eläinsuojeluyhdistys, joka pelasti minut ja hoiti asiani oikeudessa, otti yhteyttä Pet Rescue Finlandiin. Voisiko Uraganas löytää kodin Suomesta, koska Liettuassa ei kukaan ole hänestä kiinnostunut? Katsos, he kirjoittivat minusta ihan jutun Liettuan suurimpaan päivälehteen! Olen kuuluisa koira. Tässä on linkki artikkeliin ja vaikka et osaisi liettuan kieltä, niin ymmärrät varmaan mistä on kysymys:
https://www.lrytas.lt/augintinis/suteik-namus/2022…
Tässä on sitten linkki siihen yhdistykseen, joka pelasti minut ja joka tekee hyvää työtä auttaessaan eläinrääkkäystapausten hoitamisia oikeudessa. Minun kulukorvauksestani osa menee sitten tälle yhdistykselle, jotta heillä olisi varaa jatkaa tätä taistelua:
Ymmärrät varmaan, että Pet Rescue Finlandilla on oma lehmä ojassa tässä jutussa. Totta kai he välittävät koirista ja isoin motivaatio tähän hommaan on nelijalkaisten ihmisten parhaiden ystävien pelastaminen, mutta jos minä saisin kodin Suomesta niin se olisi niin iso ylpeyden aihe suomalaisille. Taas suomalaiset olisivat sankareita, niitä ihania ihmisiä, jotka adoptoivat koiria jotka todella tarvitsevat kodin. Se olisi mahtava esimerkki ja kannustus paikallisille, että he eivät pelkäisi adoptoida huonoista oloista tulleita seniorikoiria. Jos koira kelpaa suomalaisille, miksei meille, miettisivät paikalliset.
Nyt jakakaa minun kodinetsintääni ihan tosissaan. Löydetään minulle se paras mahdollinen perhe yhdessä. Sitä paitsi, bonuksena on se, että olen tosi ihana koira. Naurettavan elämäniloinen ja energinen menneisyydestäni huolimatta. Rakastan elämää, rakastan ihmisiä.