Minut adoptoitiin toiselta tarhalta ihan pentuna ystäväksi ja seuralaiseksi sairaalle ja vanhalle äidillle. Melkein voit arvata, mitä sitten tapahtui. Mitä minä tein siellä torpassa yksin ilman mitään liikuntaa tai koulutusta? Olenko pehmonalle?
Ihmiset toivat minut tänne tarhalle ihan tuohtuneina. Kuvitelkaa, tämä koira söi sohvankin! Ihan mahdoton tapaus! Kauhea koira, tällaisia nämä sekarotuiset koirat ovat, ei mitään käytöstapoja. Tämä on hirviö, ei mikään koira. Näin ne ihmiset sanoivat samalla, kun hurjan helpottuneina ja onnellisina raahasivat minut tarhalle. Pikku yksityiskohta, he taluttivat minut tänne kaulassani olevalla miesten vyöllä. Minulla ei ollut edes kaulapantaa eikä talutushihnaa.
Olenko siis hirviö? En suinkaan. Olen rohkea, ystävällinen, energinen peruspentu. Täynnä potentiaalia olla ihmisen paras ystävä. Voi kun nämä ihmiset ymmärtäisivät, että koira ei ole valmis pakkaus eikä lelu. Koira tarvitsee koulutusta, huomiota, rakkautta, liikuntaa, leikkejä ja tekemistä niin fyysisesti kuin aivojumppaakin.