Kyllä me seniorikoirat ollaan ihania. Niin täynnä hiljaista rakkautta, hellyyttä, viisautta ja onnea pienistä asioista. Vaikka asuisin omassa perheessä vain ihan viimeiset vuoteni, niin toisin perheeseeni paljon hyvää mieltä.
Pennut repivät ja riehuvat, me seniorikoirat nukutaan, tullaan syliin ja haistellaan ruohoa kaikessa rauhassa.
Tulin tarhalle syyskuussa 2020 koska perheeni muutti omakotitalosta kaupunkiasuntoon ja minulle ei ollut enää tilaa. Olen asunut koko elämäni ulkokoirana, ketjussa. Korvanpääni olivat hyönteisten syömät. Olen siisti koira ja olin yrittänyt järjestää vessa-asiani siellä ketjunpäässä niin, että tein tarpeeni mahdollisimman kauas nukkumapaikasta ketjun toiseen päähän asti. Yritin parhaani, mutta elämä kolmen metrin kehässä ei anna paljon mahdollisuuksia. Täällä tarhalla elän sisätiloissa ja olen tosi siisti, odotan aina lenkkejä enkä tee tarpeitani sisälle. Asun tyttö- ja poikakoiran kanssa ja tulen kaikkien kanssa toimeen.
Minua on viety kaupungille ja kahviloihin, ensimmäistä kertaa elämässäni. Varmasti stressaan näitä uusia kokemuksia, mutta en näytä sitä. Istun hiljaa, katselen, kuuntelen, tarkkailen uutta elämääni.
Olisi ihan ihme, jos löytäisin oman kodin viimeisiksi vuosikseni. Me uskomme ihmeisiin, minä ja kaikki ne ihanat ihmiset, jotka pelastavat ja hoitavat meitä hylättyjä koiria.