Olen mukana ihan kaikessa, mitä tässä talossa tapahtuu ja varsinkin siellä keittiössä. Melkein yletyn jo varastamaan ruuan pöydältä. Olen usein niin jaloissa hyörimässä, että ne perheen ihmiset astuvat tassuni päälle. Niin kuin ihan koko ajan. Meikäpoika vähän vinkaisee ja jatkaa touhujaan. Ei haittaa.
Aloitan aamuni siinä viiden aikaan ja jättitassuistani kuuluu TUK TUK TUK vaan, kun kuljen ympäriinsä. Siinä vaiheessa, kun perhe herää tassujeni töpinään, niin olen jo repinyt kolmisen vessapaperirullaa palasiksi. Heräisivät aikaisemmin, jos nuo paperit sitten on niin tärkeitä muka. Nyt ne on laittanut kaikki vessapaperit tosi korkealle piiloihin, mutta ei se mitään. Aina joku hömppä heittää jonkun nenäliinan roskikseen ja kaivan sen sitten sieltä ja revin.
Täällä talossa oli kotihoidossa iso huskytyttö ja meidän leikit oli pikkaisen rajuja. Se husky tykkäs ottaa meikäläistä niskasta kiinni ja sitten heittäytyä päälleni koko isolla kropallaan ja liiskata. Kiljuin kovaa ja koko perhe ryntäsi paikalle huutamaan ”HUSKY LOPETA”, mutta ennen kuin ne ehtivät tehdä mitään muuta, niin minä olin jo päässyt jaloilleni ja iskin hampaani sen huskyn kaulakarvoihin ja roikuin siinä, kun husky juoksi hurjaa vauhtia ympäri pihaa. Se perhe ei meinannut millään ymmärtää, että noi rajut leikit oli ihan ok.
En ole meinaan ihan sokerista tehty. Nyt kun olen kasvamassa esiteiniksi, niin osaan jo murista kovalla äänellä, kun saan hampaisiini kivan lelun, vaikka ihan uuden Ikean pehmonallen, joista tykkään tosi paljon. Onneksi olen helposti lahjottavissa ja vaihdan lelun nameihin ihan hetkessä.
Minut annettiin pois maaseutuperheestä, kun olin ihan pieni, varmaan kolmikuukautinen sintti ja pääsin kotihoitoon maaseudulle sellaiseen isoon koira-aitaukseen ja sitten sieltä heinäkuun lopussa kotihoitoon ihan oikean talon sisätiloihin.
Kun katsot kuvaani siellä ekassa perheessä, niin mieti nauratko vai itketkö. Olen jo ihan pennusta lähtien ketjukoira. Koirankoppinani toimii lipastonlaatikko. Kun eläinsuojelijat näkivät tämän, ne vain totesivat että ”liettualaiset ovat kekseliäs kansa”. Mitä sitä muutakaan sanoa? Kiittää vaan ylempiä voimia siitä, että perhe antoi minut pois ja minulla on mahdollisuus uuteen, parempaan koiranelämään.
Olen kasvanut kovasti viime kuukauden aikana eikä perhe oikein tiedä kasvanko leveyttä vai pituutta. Korkeutta en ainakaan lyhyine jalkoineni. Hassu tapaus olen, ei voi mitään. Painoa tuli 4 kg kuukauden aikana ja eläinlääkäri sanoi, että odotetaan vielä vähän sitä kastrointia. Katsotaan, miten tuo kasvukäyrä tasaantuu. Kun ei sitä tiedä yhtään, minkä kokoinen äitini tai isäni olivat. Sitten, kun minut saadaan leikattua, olen valmis omaan kotiin.