19.3.2022

Olen iloinen ja reipas koira, sellainen oikea kaduilla kierrellyt hurttanen. Teen mitä tahansa namipalojen eteen! Rakastan ihmisiä ja muita koiria. Olen rento, enkä stressaa mistään kovasti.

Tulin tarhalle talvella 2019, kun ystävälliset ihmiset olivat löytäneet minut kadulta ja tuoneet eläinlääkärille. Fiksusti tehty! Eläinlääkäri etsi minusta sirua, mutta eihän sitä löytynyt. Aika harvalla kaduilla harhailevalla koiralla on siru. Jos meidät koirat sirutettaisiin, niin olisi niin helppoa löytää meidän omistaja ja saada vastuuseen ihmiset, jotka hylkäävät koiria tai käyttäytyvät pahasti koiria kohtaan.

Pari vuotta sitten täällä kotimaassani Liettuassa tuli voimaan laki siitä, että jokainen koira pitäisi olla tunnistemerkitty. Kyllä eläinsuojelijat riemuitsivat! Sitten alkoi alamäki. Kaikki valittivat somessa ja lehdissä siitä, että ihmisillä ei ole rahaa siruttaa koiriaan ja onhan se ihan paha juttu pakottaa ihmisiä johonkin. Ajatelkaa nyt maaseudun köyhiä ihmisiä, joilla ei ole rahaa ruokaan, sitten pitäisi vielä löytää 10 euroa koiran siruttamiseen. Niinpä laki peruttiin.

Koiran omistajilla ei ole siis mitään vastuuta koirastaan. Yksityiset tarhat ja yhteiskunta maksavat kaikista niistä sadoista koirista, joita omistajat hylkäävät kaduille, kaupan eteen, tarhojen pihoille ja metsään. Se on kovin turhauttavaa. Joskus tulevaisuudessa eläinsuojelijat saavat lain uudelleen läpi ja sitten minunkin elämäni olisi parempaa. Eläinlääkäri olisi löytänyt sirun avulla omistajani, jotka olisivat vastuussa siitä, että minä harhailin kadulla sen sijaan, että olisin omassa kotona omien ihmisten kanssa. Omistajani joutuisivat vastuuseen siitä, että eivät ole pitäneet minusta huolta. Sitä odotellessa, tarvitsen oman kodin.