Kuulumisia tarhalta 10.05.2025
Kun tarhan väeltä kysyttiin, ketkä ansaitsisivat nyt erityishuomiota kodinhakumarkkinoilla, vastaus tuli empimättä: ”Virbalis ja Lazdis – nyt on heidän vuoronsa.” Ja niin me ollaan täällä – edelleen yltiöpositiiviset, energiset kamut (tai veikat, miten vaan!). Elämä tarhalla on vauhdikasta, mutta kyllä me molemmat haaveillaan siitä ihan omasta kodista. Sellaisesta, missä voisi rauhassa asettua, saada rapsutuksia ja jakaa iloista energiaamme rakastavan ihmisen kanssa. Uudet kuvat ja videotkin saatiin! Jospa joku meidät vielä näkisi. Etsimme kotia yhdessä taikka erikseen. Pääasia, että saamme olla oman ihmisen kanssa.
Tarhalla
Hei ihana ihminen, kernaasti ja nöyrästi kerron tarinani sinulle!
Minut on löydetty kaduilta kuljeksimasta, eikä menneisyydestäni ole juurikaan tietoa. Onneksi minulla oli kyläluudat mukanani kulkurireissuilla, Lazdis-koira ja eräs kissa. Kolmen koplana vaelsimme pitkin kyliä koko viime syksyn, kunnes joulukuussa pääsimme tarhalle. Tuumasivat, että tarhapaikka onkin mainio ”joululahja”, sillä olimme ainakin turvassa. Ja voi pojat, olihan se mukavaa, kun jouluateriaa ei tarvinnut etsiskellä. Se tarjoiltiin nimittäin ihan nokan eteen! Ken tietää, mitä olemme aikaisemmin kylillä saaneet syödäksemme.
Lazdis on meistä se hieman hökäleempi, minä olen jo hiukan rauhallisempi herra. Kyllä tosin minultakin vielä vieterimäiset pomput onnistuvat. Minusta saa kyllä varmasti mainion ulkoilukaverin, en välitä ulkona muista koirista juuri ollenkaan, mutta hihnakäytöksen abc:n voisin sinun kanssasi kuitenkin vielä lukea. Lisäksi olen kuulemma perso, joten olen helposti motivoitavissa ruoalla. En tarvitse välttämättä edes superherkkuja, sillä rakastan myös omenia, vadelmia ja porkkanoita.
Olen luonteeltani avoin ja tulen toimeen mainiosti kaikkien kanssa, mutta Lazdiksen kanssa meillä oli alkuun hieman kärhämää ruoka-aikana. Ahmimme ruokamme, koska olimme tottuneet etsimään ravintoa kirjaimellisesti kissan ja koirien kanssa. Ammattitaitoiset tarhan työntekijät alkoivat ruokkimaan meitä erikseen. Pikkuhiljaa ahmiminen ja kärhämät loppuivat, nykyään luotamme siihen, että muonaa riittää kaikille.
Sopisin rauhallisuuteni vuoksi varmasti monenlaiseen kokoonpanoon, mutta kotikoirana olemisesta minulla tuskin on minkäänlaista kokemusta. Olen kuitenkin sen verran mutkaton herra, että eiköhän minusta kuoriudu mainio kotikoira, hetken kun opiskelen. Ehkä omistajani voisi olla samankaltainen kuin minä, rauhallinen, iloinen ja tasapainoinen. Hakemuksia otan tietenkin vastaan laaja-alaisesti, niitähän varmasti tällaiselle lupsakalle herralle satelee, vai mitä?
Haaveilen, että ensi jouluna saisin köllötellä jo omassa pehmeässä pedissä. Sinä saat vaikka rallatella joululauluja tai nautiskella glögiä – minulle riittäisi sinun vieressäsi tuhiseminen.
