Voruta nyk. Nova

Sukupuoli:

Syntymäaika: 10.2019

Koko: n. 37 cm, 9 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 10.2021

Saapunut tarhalle: 05.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Voruta nyk. Nova

28.2.2022

Nimeni tarkoittaa myyttistä 1200-luvun linnoitusta Liettuan suuriruhtinaskunnassa

Olen saanut oman kodin 10.2021 ♥

Minun kauhujen pihalta tuli tarhalle 12 koiraa ja näin vähitellen me alamme etsiä omaa kotia. Beyra, Vyna, Vino ovat kaikki kavereitani ja saaneet kodit Suomessa. Dero on tullut tänne sivuille tuijottelemaan. Olemme kaikki vähän ujoja.

Minun ujouteni sekoittuu uteliaisuuteen ja en ole koskaan, ikinä osoittanut aggressiivisuutta ihmistä kohtaan. Tarhan ihmiset ovat tottuneet kaikenlaisiin ujoihin koiriin. On ujoja koiria, jotka majoittuvat koirankopin sisälle ja kun ihminen vain katsookin sinne päin, niin alkaa hurja murina ja valkoiset hampaat välkkyvät pimeydessä. Ujojen koirien käsittely on vaikeaa, kun koira pelkää ihmisen jokaista kosketusta. Salamannopeita pikku hampaita käsivarressa, paniikkikohtauksia. Ujoja koiria, jotka pääsevät karkuun. Minä olen ujo koira helposta päästä.

Ihmeitä tapahtuu, kun yhä uudelleen ujo koira alkaa luottaa ihmiseen, rentoutua, iloita elämästään.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.