Liettuan eläinsuojeluyhdistyksillä on monta taistelua menossa, kun he yrittävät kouluttaa ihmisistä vastuullisempia eläintenomistajia. Yksi taistelu on mummosota. Tarhoille tulee kunniallisen iän saavuttaneita herroja ja rouvia ja he haluavat IHAN VÄLTTÄMÄTTÄ pennun. Koska pentu sopeutuu. Sopeutuu elämään pihan perällä ketjussa.
Mummojen lisäksi mummojen lapset ja lapsenlapset aiheuttavat eläinsuojelijoille harmaita hiuksia. He nimittäin tulevat hakemaan PENNUN LAHJAKSI ISOÄIDILLEEN MAASEUDULLE. Anteeksi, kaikki tämä pitää kirjoittaa isoilla kirjaimilla, koska se on vaan niin tuomio mille tahansa koiraparalle. Tuomio elämään yksin ketjukoirana ja omistajan kuollessa pikainen matka tarhalle tai vaeltamaan yksin maaseudun raitteja.
Eläinsuojeluyhdistykset kyselevät kohteliaasti, onko mummolla aikomus elää 100-vuotiaaksi ja mitä mahtaa tapahtua koiralle seuraavan kymmenen vuoden kuluttua. Jos siis mummo joutuukin sairaalaan tai kuolee ennen 100-vuotispäiviä. Vaikeita asioita ottaa puheeksi. Tämä on siis mummosota.
Eläinsuojeluyhdistykset yrittävät tarjota mummoille jotain ihanaa seniorikoiraa, joita tarhat ovat täynnä ja joista olisi tosi paljon seuraa ja iloa. Tarhoilla on jopa senioriohjelma, eli jos seniori-ikäinen kansalainen adoptoi seniorikoiran, niin tarha tarjoaa ruuat ja eläinlääkärinkulut koko koiran loppuiäksi. Eikö ole hieno ohjelma?
No, lopetetaan harmittelu. Minun omistajani kuoli ja itse noin 4 vuoden iässä jouduin kyliä kiertäväksi heittolaiseksi maaseudulla. Kuljeskelin ja kerjäsin ruokaa. Onneksi yksi hyväsydäminen nuori nainen huomasi minut ja toi tarhalle. Minulla on nyt mahdollisuus löytää uusi koti.