Etusivu / Adoptio / Varatut / Wava vyva nyk. Juno

14.1.2023

Olen Wava vyva, pehmeä ja kaunis kultahippu. Olen omaa ihmistä vailla ♥

Minut luovitettiin samalta omistajilta Boomin ja Makakan kanssa. Omistajamme luopuvat meistä, sillä heillä yksinkertaisesti oli liikaa koiria. Sanoisin, ettei suuri koiramäärä liity millään lailla eläinrakkauteen, vaan välinpitämättömyyteen, tietämättömyyteen, köyhyyteen ja kurjuuteen. Ihmiset antavat meidän koirien juoksennella vapaina. Meitä ”Liettuan peltokoiria” on enemmän kuin on toivottavaa. Vaikka meillä saattaa olla jonkinmoinen ”koti”, elämme silti kirjaimellisesti pellossa. Toinen porukka muodostuu sitten ketjukoirista. Paikalleen valetuista ja värjöttelevistä yksilöistä vailla rakkautta ja huolenpitoa. Usein hekin ovat omistajan hyväntahtoisuuden (jos sellainen on) ja säiden varassa. Onneksi kulttuuri täällä Liettuassa on hiljalleen muuttumassa. Olen jopa kuullut, että joskus ketjukoirakin on päässyt kävelylle! Nuoret polvet ovat alkaneet arvostamaan eläimiä ja meidän elämäämme itseisarvona. Jotkut julkkikset jopa esiintyvät meidän taviskoirien kanssa julkisuudessa ja antavat meille äänettömille kasvot! 

Sterilointi on se, joka pitää koirakannan kurissa. Tiesithän, että adoptoitaessasi minut, ohjataan osa varoista ennaltaehkäisevään työhön. Kulukorvaukseeni on nimittäin sisällytetty yhden populaatiokoiran sterilisaatio. Kaltaiseni koiran adoptio auttaa myös suoraan toista koiraa. Nimittäin, jos käy niin hyvin, että pääsen oman loppuelämän kotiini, vapautuu paikkani toiselle koiralle. Se voi pelastaa tämän koiran elämän. 

Onneksi omistajamme luovuttavat meitä koiria vapaaehtoisesti, eikä pyri pääsemään meistä eroon muilla tavoin. Koska minulla on ollut kosketusta ihmisiin, olen ystävällinen kaikille ihmisille, kuten myös lapsille. Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Luonnettani kuvataan rauhalliseksi, säyseäksi ja suloiseksi. Olen sellainen ”pehmeä luonne” ja hyvin miellyttämisenhaluinen. Tämä ominaisuus tekee minusta paitsi helposti koulutettavan, myös erittäin rakastettavan, parhaan ystävän. 

Olen vielä nuori koira ja minulla on vielä paljon opittavaa, mutta ennen kaikkea rakkautta annettavana. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.