Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Wilma nyk. Wila

18.3.2022

Olen ihan hurja mamman mussukka ja vähän pelokas.

Ensimmäiseksi, vaikka me maalaistytöt ollaan täällä sivuilla yhdessä, niin se ei tarkoita, että oltaisiin sisaruksia eikä se tarkoita, että meidän tarvisi löytää koti samasta paikkaa. Päinvastoin, ollaan niin mustiksia huomiosta ja sen verran erilaisia luonteiltamme, että omat kodit olis paras juttu!

Meidän tarina alkaa viime toukokuusta tai jotain, kun Kedaineksen alueella asuva omistajamme muutti pikku maatilaltaan kaupungille. Hän rakasti meitä kovasti, mutta ei tietenkään voinut ottaa meitä kaupunkiasuntoon mukanaan. Tässä vaiheessa te suomalaiset ilmeisesti vähän hymyilette epäuskoisina. Uskokaa vain, Liettuan maaseudulla koirat eivät asu sisätiloissa. Koirat ovat onnellisia, kun juoksevat pihalla, onnettomia, kun asuvat sisätiloissa. Yksin ulkona on parempi kuin ihmisen kanssa sisällä.

Pitkän aikaa omistajamme ajeli sen parikymmentä kilometriä lähes joka päivä ruokkimaan meitä, kun asuimme yksin siellä hänen maalaistalonsa pihalla. Tarhalle hän ei halunnut meitä viedä eikä hän oikein tiennyt mitä tekisi meille. Omistajamme oli kuullut sellaisesta järjestöstä, joka etsi koteja koirille Suomesta. Niinpä Pet Rescue Finlandin Liettuan edustajalle tuli puhelinsoitto, että olisiko näillä koirilla mahdollista päästä Suomeen?

Niinpä me maalaistytöt tupsahdimme kotihoitoon kahden kissan ja kolmen koiran seuraksi. Tuossa videolla näkyy meidän ihan ensimmäinen päivämme hoidossa. Tulimme ovesta ihan melkein rohkeasti sisälle ja saimme paljon nameja.

Ronja on meistä vähän rohkeampi ja sähäkämpi. Hän aloitti pikku riidan perheen terrierin kanssa, kun terrieri ei halunnut päästää Ronjaa ovesta sisälle. Terrieri voitti, mutta saihan Ronja sanottua pahan sanan. Ronja oppi heti kiipeämään toiseen kerrokseen ja löysi sieltä ihanan pehmeän sohvan, jossa hän nyt haluaa köllötellä koko ajan. Kun hoitotäti heittää palloa, niin Ronja on melkein oppinut juoksemaan pallon perään, vähän varovaisena, mutta kovasti kiinnostuneena.

Wilma haluaisi istua jonkun sylissä 24/7 ja pusutella. Kun hoitotäti heittää palloa, niin Wilma juoksee vastakkaiseen suuntaan pakoon. Perheen pikkuinen kissanpentu usein kiusaa Wilmaa ja jahtaa häntä. Kun Wilmaa silitetään, niin hän menee matalaksi pikkuiseksi myyräksi ihan kuin joku yrittäisi lyödä häntä.

Ihan alussa tapahtui hurja juttu, kun hoitotäti ja terrieri ja perheen poika leikki pihalla ja piti paljon metelia, niin Ronja oli sisällä siellä toisen kerroksen sohvalla ja päätti juosta toiseen huoneeseen ja kurkistaa ikkunasta mitä ne siellä touhusi. Uteliaisuus oli vähän pahasta, kun Ronja tippui tai hyppäsi alas ikkunasta, suoraan asfaltille jaloilleen kuin kissa. Eläinlääkärikeikkojen jälkeen koira todettiin ihan terveeksi, vaikka toista takajalkaa sattui pari päivää. Eläinlääkäri vain ihmetteli, että onpas mahtavan kiltti koira. Ronja oli ihan rauhallinen ja utelias ja melkein tykkäsi siitä, kun häntä väänneltiin röntgenlaitteen alla.

Tässä menee vielä vähän aikaa, ennen kuin pääsemme matkaan jos uusi koti löytyy. Meidät on steriloitu, sirutettu, madotettu kertaalleen ja rokotettu yhden kerran. Toinen mokoma matolääkettä ja rokotusta on vielä tulossa. Jos haluat vähän jännitystä elämääsi (Ronja) tai satatuhatta pusua (Wilma), niin ehkä nähdään sitten syksyllä!