Olen saanut oman kodin 04.2020 ♥
Äitini Marge pääsee Suomeen! Kuvitelkaa! Hän on pikkuinen siro ja ujo tyttönen ja tietenkin meidän isästä ei ole mitään tietoa. Äitsykki opetti meidät pennut pelkäämään ihan kaikkea, etenkin ihmisiä. ”Ihminen on paha”, äiti sanoi, ”se lyö ja potkii”. Joten me pennut piiloillaan ihmisiä sellaisen isoäidin pihalla, jossa me synnyttiin.
Minä olin ensimmäinen pennuista, jotka nämä tädit pyydysti. Ihan ekan kerran elämässäni joku ihminen koski minua. Tosi paha juttu. Mutta täytyy sanoa, en purrut niitä!
Lisää uutisia
Oi hurja, kuinka paljon olenkaan muuttunut ja oppinut uudessa kodissani.
Ensimmäisen vuoden välttelin ihmisten katseita ja kontaktia ja uskalsin liikkua lähestulkoon vain öisin uudessa kodissani. Elämänmuutos tarhalta kotiin oli minulle todella iso ja pelottava asia.
Onneksi minulla oli ihana omistaja, joka oli todella kärsivällinen ja antoi minulle paljon aikaa ja sain kehittyä omaan tahtiini. En sano, että tie olisi ollut mitenkään helppo, koska säikyin ulkonakin kaikkea mahdollista.
Ensimmäinen vuosi kului ja sitten tapahtui jotain, yks kaks minä vain meninkin omistajani luo ja pyysin ensimmäiset rapsutukset ja siitä pääsi yhteinen elämämme kunnolla käyntiin. Tästä hetkestä on kulunut jo kauan ja nykyään lenkkeilemme reippaasti, leikimme ja käymme koirapuistoissa, mistä tykkään kovasti. En voi sanoa että olisin vielä superrohkea, mutta pärjään jo hienosti.
Elämämme muuttui, kun muutimme uudelle paikkakunnalle ja enemmän kaupunkioloihin, mikä on ollut minulle todella vaikeeta. Pelkään edelleen kovia ääniä ja vieressämme on tällä hetkellä julkisivuremontti, mikä aiheuttaa minulle paljon jännitystä ja en haluaisi yhtään mennä ulos ja lenkkeily on tällä hetkellä minulle enemmän kauhua kuin nautintoa. Muuten rakastan ulkoilua todella paljon. Käymme yhdessä myös välillä Helsingissä moikkaamassa muuta perhettämme ja bussimatkat ovat minulle hyvin pelottavia. Rakastan omaa omistajaani, mutta vieraisiin ihmisiin tutustuminen vaatii aikaa. Olen sen verran pelokas vieraita kohtaan, että saatan alkuun haukkua ja murista, kun en tiedä onko he kivoja vai ei.
Minun elämäni ei ole kaupungissa ja raskain sydämin olemme päätyneet, että minun on parempi asua jossain muualla.
Unelmakoti olisi rauhallisemmalla paikalla, jossa voisi olla rohkea koirakaverikin ja perhe, joka on valmis auttamaan minua ja jolla olisi kokemusta aroista koirista (ei lapsiperhe).
Tiedän, että jossain on perhe minua varten.
