Asuin vankien kanssa lähes puoli vuotta ennen kuin vartijat huomasivat minut, laittoman asukkaan ja lähettivät minut tarhalle.
Älä siis ihmettele, jos missä tahansa vieraassa paikassa jähmetyn ja katson ympärilleni lautasenkokoisilla silmillä. Koko maailmani oli vankilan selli ja sen jälkeen tarhan eläinlääkäriklinikka.
Katsos, kun tulin tarhalle niin sairastuin heti parvovirukseen. Tuo virus on varsinainen tarhakoirien riesa ja tappaja, varsinkin nuorille pikkukoirille kuin minä, vähän huonolla ruualla, vähän heikossa kunnossa, vähän huono immuniteetti.
Olin ihana, rakastavainen, iloinen pikkukoira ja minusta näki, että vangit olivat kasvattaneet minua rakkaudella. Siksi oli todella sydäntäsärkevää, että makasin liikkumatta, sairaana, tiputuksessa päivästä toiseen. Joka aamu tarhan työntekijät avasivat klinikan oven ja pelkäsivät näkevänsä minut kuolleena.
Olen taistelija, en mikä tahansa pikkukoira. Selvisin parvoviruksesta. Taisteluni ei kuitenkaan ollut ohi, vaan sairastuin verenmyrkytykseen. Koko kehoni ole pelkkää aukinaista, veristä haavaa. Kohtasin kipuni urheasti ja taistelin. Silloin tarhan työntekijä kuiskaili korvaani, että jos selviän, pääseen Suomeen omaan rakastavaan kotiin, jossa saan nukkua pehmeällä sohvalla ja käydä lenkillä ja koirapuistoissa oman ihmiseni kanssa, jossa saan hyvää ruokaa, rakkautta, huomiota ja leikkejä. Jos selviän tästäkin, pääsen Suomeen.
Kun tarhan työntekijät ovat joka päivä tekemisissä aika kauheiden asioiden kanssa ja näkevät kärsiviä eläimiä ja ikäviä ihmisiä, niin väkisinkin sitä alkaa uskoa ihmeisiin. Minä selvisin hengissä, koska haluan Suomeen omaan kotiin. Näin yksinkertaista se on, kun uskoo ihmeisiin.
Etsimme pikku taistelijalle maailman parasta, kärsivällisintä ja rakastavaisinta perhettä. Minulle pitää näyttää, minkä vuoksi minun kannatti taistella.