Kolmisen viikkoa sitten voitin tarhakoirien lottovoiton, eli pääsin Suomeen kotihoitoon. Paikkani vapautui seuraavalle apua tarvitsevalle kodittomalle koiralle ja kotihoidossa päästään tutustumaan koiraan vähän tarkemmin ennen oman kodin etsintää.
Minusta tiedetään nyt aika paljon ja mikä parasta, tuleva oma perheeni pääsee katsomaan minua ja tutustumaan minuun ihan rauhassa ennen päätöksen tekoa.
Olen super kiltti ja nöyrä ja rauhallinen ja olen jo oppinut sisäsiistiksi, mikä fiksu tyttö. Ekat päivät uudessa kodissa olivat kuitenkin ihan hirveitä. Olin ihan hermorauniona. Itkin ja läähätin ja yritin karata ikkunan läpi. Olen sellainen herkkis. Kotihoitaja otti minut syliin ja rauhoitteli ja kas kummaa, se pehmeä sohva ja silittely ei ollutkaan mikään paha juttu.
Saatan yhäkin mennä matalaksi kuin mato kun ihminen yrittää silittää, mutta muuten olen kotiutunut hienosti. Rakastan lenkkeilyä, vaikka sekin oli aluksi niin pelottavaa että jalat jäi maahan jumiin.
Minua on auttanut kotiutumaan toinen rauhallinen seniorikoira ja seuraan hänen esimerkkiään kaikessa. Joskus se rähähtää minulle ja sitten menen toiseen huoneeseen piiloon.
Minulla on todettu silmävika PPM, joka ei ole kipeä ja joka ei haittaa elämääni. Monta hammasta on jo vedetty pois. Sellaista se on seniorikoiran elämä.