Kolme vuotta jo tarhalla! Hei, ihmiset, nyt olis aika löytää koti. Miksi en löydä omaa kotia? Ensinnäkin, olen seniori. Toiseksi, kun stressaannun, niin puren omaa jalkaani. Sellainen paha tapa.
Pitäisikö minun nyt sitten markkinoida itseäni vähän paremmin? Ensinnäkin, ihmiset, olen tosi pieni. Ihan pikkiriikkinen koira. Minut mahduttaa ihan mihin tahansa sohvankulmaan. Heitä kauppakassiin. Mahdun mukaasi, vaikka autosi olisi sillipurkin kokoa. Muuten, tykkään shoppailusta, minut löydettiin sekatavarakaupan edestä! Vaikka selkäsi olisi kipeä, jaksat silti nostaa minut.
Rakastan kävelylenkkejä ja lupaan viedä sinut ulos raittiiseen ilmaan joka päivä, vaikka olenkin seniori. En kuitenkaan vedä sinua remmistä mutaiseen ojaan, koska olen pikkiriikkisen pieni ja sinä olet varmasti tarpeeksi vahva pitämään siitä flexinpäästä, kun nuuskin viestejä.
Olen ystävä kaikkien kanssa, enkä tule aihettamaan sinulle mitään isoa päänvaivaa. Unohda pennut, jotka purevat kenkäsi ja herättävät sinut viideltä aamulla. Ota seniori, joka kuorsaa sängynpohjalla koko ajan ja jolla on huonot hampaat niin, että ei niillä pahemmin kenkiin reikiä saa. Hurraa seniorikoirat!