19.3.2022
Minut löydettiin kadulta ja minut löytänyt nainen piti minusta kovasti, olenhan pikkuinen kuin piirakka ja kaikinpuolin suloinen.
Olen saanut oman kodin 08.2019 ♥
Nainen halusi pitää minut itsellään, mutta noin viikon kuluessa olinkin tarhalla. Tarhan tytöt on tosi skeptisiä (ne itseasiassa usein vihaa ihmisiä) eikä ihan uskoneet sitä, että en ollut muka tullut juttuun naisen toisen koiran kanssa. Rivien välistä he ymmärsivät, että nainen pelkäsi minun odottavan pentuja. Se kuulosti todenmukaisemmalle syylle tuoda minut tarhalle.
Miksi kaikki ongelmat sysätään tarhojen niskoille? Miksi nainen ei olisi voinut viedä minua eläinlääkärille ja ottaa selville, onko pentuja tulossa vai ei? Olisi voinut madottaa minut ja rokottaa. Niin moni ihminen voisi vähän auttaa kadulta löytyvien koirien hoitamisessa, mutta helpompaa on vain tuoda meidät tarhalle.
No eipäs valiteta. Ehkä nyt minulla on mahdollisuus löytää IHAN TÄYDELLINEN koti.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.