Tehdääs ihan alkuun muutama asia selväksi. Mikään rahamäärä maailmassa ei olisi minulle häntä arvokkaampi. Kaikkine vaivoineen ja konnankoukkuineen mummo on mitä täydellisin perheenjäsen ja rakas elämänkumppani meille. Hän saa kaiken tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon. Kokemus on kirjoitettu kieli poskella keppostellen, mutta jokainen tapahtuma on totta. Teksti sisältää sävystään huolimatta painavaa asiaa, jota ei tulisi sivuuttaa lemmikin hankintaa pohtiessa.
Karmen, nykyiseltä nimeltään Karla, saapui hyytävään ja pilkkopimeään Suomeen maaliskuussa 2022. Sanoisin, että Karla on ensimmäinen ihan oikea koiramme, sillä häntä edeltänyt kodinvaihtajalabbis Myymy oli kuin ihmisen mieli – koirahenkilötaitoja ei toden totta koeteltu. Karla on ensimmäinen rescuemme ja näin kolme vuotta myöhemmin uskallan jo myöntää, että kyllä hirvitti, kun kauhusta kankea täysin jalattomaksi heittäytynyt 25-kiloinen matami kannettiin autollemme. Kaikki oli kamalan pelottavaa, Lidlistä vaivalla valitut broilerinakit eivät maistuneet ja ihmisen katsetta välteltiin kaikin mahdollisin tavoin. Jos emme olisi ottaneet mukaan salilla ravaavaa veljeäni, ei kauhusta kankeaa rouvaa olisi saatu autoon ehkä ollenkaan. Ken tietää, olisimmeko vieläkin parkkipaikalla häntä autoon houkuttelemassa.
Odotatte jo varmasti, että milloin tuo alkaa puhua sitä rahaa. No, aloitetaan vaikka siitä, että saimme tietää saavamme kotiin furunkuloosista elikkäs tassutulehduksesta kärsivän koiran. Yhdistys tarjosi ystävällisesti mahdollisuutta hoitaa koira kuntoon tarhalla ja laittaa hänet maitojunalla Suomeen vasta siinä vaiheessa, kun tassut ovat kunnossa. Kaikki rescuekoiran adoptoineet varmasti osaavat samaistua tunteeseen siitä, että koira on jo ikioma ja niin rakas, vaikkei häntä ole vielä nähnyt missään muualla kuin kuvissa ja omissa unelmissaan. Meille tämä järjestely ei sopinut, vaan tulimme kaikkia mahdollisia linjoja pitkin vaatimaan koiraa jo seuraavassa kuljetuksessa kotiin. Halusimme itse hoitaa tassut kuntoon, sillä niiden hoitaminen ei olisi ollut tarhan kiireessä mahdollista. Vielä tässä vaiheessa ajattelimme, että tassut ovat hoidettavissa kuntoon. Voi, miten vähän tiesimmekään!
Voin paljastaa tässä kohtaa, että tassuja ei tulla ikinä hoitamaan kuntoon täysin. Voimme vain ylläpitää tassujen mahdollisimman hyvää kuntoa. Tulehdus on krooninen ja johtuu anturoiden liikakasvusta. Karlan ongelma lienee se, että hänellä on noin 75 % painostaan etutassujen varassa. Vartalon malli, jossa yhdistyy painonnostajan hartiaseutu sekä todella pieni peppu, ei ole kaikista ergonomisin ratkaisu tassuja ajatellen. Tähän rakenteelliseen summamutikkaan kun lisätään päälle allergiat ja ruoka-aineyliherkkyydet, niin voitte vaan kuvitella, miten edullista lystiä tämä on. Kevät on meille erityisen hankalaa aikaa, sillä tassut reagoivat voimakkaimmin siitepölyaikaan.
Kävimme ensimmäisen vuoden aikana tassujen takia 10-12 kertaa eläinlääkärissä. Oli selvää, että tassujen raju kunto oli syy, jonka takia Karlasta oli edellinen perhe joutunut luopumaan. Sääret ja varpaat olivat täynnä märkiviä paiseita, joita yritettiin puhdistaa erilaisin metodein. Minulla ei ole ajatustakaan siitä, millaisia summia ollaan tässä vaiheessa käytetty erilaisten voiteiden, salvojen, kortisonitablettien, kipulääkkeiden ja sidostarpeiden ostamiseen. Liettuassa ulkokoiran tassuja oli hoidettu pääasiassa antibiootein, joten Karlalta löytyi myös multiresistenssejä bakteereja elimistöstä. Konservatiivinen pesu-kuivaus-puhtaanapitohoito ei ollut ulkona asuvan koiran kanssa vaihtoehto.
Noh, jos kroonistuneet tassuhaasteet ovat se meidän ykköshaasteemme, niin on tässä vuosien aikana hoidettu jos jonkinmoista muutakin yllärivaivaa. Eräänä päivänä nahkaluun kanssa puuhastelun jälkeen Karpalon poskeen kasvoi valtava patti, jota kävimme tietenkin taas eläinlääkärillä näyttämässä. Hampaiden kuvauttamista suositeltiin ja me vastuullisina omistajina lähdimme asiaa hoitamaan. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä multiresistenssejä bakteereja kantavaan koiraan suhtauduttiin suurimmalla osalla Espoon eläinlääkäriasemia kuin spitaaliseen. Mieleeni on erityisesti painunut puhelu, jossa minulta erityisesti pyydettiin, että “ethän tuo sitä koiraasi tänne!”. Ei hätää, en toisi, vaikka te maksaisitte minulle siitä.
Lopulta löysimme paikan, jossa Karpaloinen kuvattiin. Napattiin koirasta samalla luustokuvat ja mitäs muutakaan sieltä löytyi kuin spondyloosia. Luustokuvista kävi myös ilmi, että silloin 8-vuotiaaksi luultu koira olikin ainakin 10-vuotias. Skipattiin muutamat synttärikakut ja hypättiin kerralla kunnolla geriatriakerhoon. Hampaat puolestaan olivat hyvässä kunnossa eikä syytä posken turpoamiseen löydetty. Eläinlääkäri epäili, että voisi johtua yhdestä hampaasta ja sovimme, että seuraavalla kerralla, jos poski turpoaa, napataan hammas pois. Selkeän suunnitelman siivittämänä lähdimme kotiin humalaisen koiran ja kipulääkereseptien kanssa.
Niinhän se poski turposi uudelleen ja marssimme eläinlääkärin luo. Hampaan poiston hetkellä todettiin, ettei se turvotus mistään hammasongelmista johtunut, vaan poskessa on jokin salaisen kammion veroinen onkalo, joka kerää itseensä kudosnestettä luita pitkään työstäessä. Eläinlääkäri oli tästä yhtä hämmentynyt kuin mekin. Hoitosuunnitelma jatkoa ajatellen oli nahkarullakielto. Poski ei ole turpoillut sen jälkeen, kun herkkurullat on siirretty ikuisuuspannaan. Sellaiset muutaman satasen päikkärit sillä kertaa! Onhan meillä ollut tässä näiden yllätysten jälkeen myös esimerkiksi virtsatietulehdusta, rasvapatteja ja muuta pientä terveyspuhdetta, mutta ne tuntuvat tässä mittakaavassa pieniltä lätäköiltä vain.
Haluatte varmasti konkreettisia lukuja. Tässä kohtaa on myönnettävä, etten pysty laskemaan kaikkia eläinlääkäriin valuneita summia yhteen. Tai ehkä pystyisinkin pienen salapoliisityön avulla, mutta en yksinkertaisesti halua. Uskon, että summan nähdessäni menisin sellaiseen vuosisadan tilttiin ja epäkuntoon, etten toipuisi siitä enää koskaan. Sen verran suuresta summasta on kuitenkin kyse. Ei sillä ehkä asuntolainaa kuitattaisi, mutta jonkin kivan reissun vaikkapa Ranskan Rivieralle varmasti taittaisi.
Iloksenne olen tehnyt laskelmia arkikuluistamme. Aloitimme allergeenien eliminaation todella kalliilla allergianappulalla, mutta siirryimme pian vanhasta tottumuksesta raakaruokintaan. Yliherkkyyteen taipuvaiselle rouvalle ei voi ihan perusbroileripyöryköitä tai lihamurekkeita syöttää, vaan täytyy pakkasesta kaivaa vähän arvokkaampien ruhojen osasia. Pelkästään lihasta tulee kuukaudessa noin 80€ lasku. Tämän lisäksi labbismixin loputonta ruokahalua ja pohjatonta vatsaa täytetään vihanneksin, jotka pulittavat lompakosta noin 15-20 € kuukaudessa. Päästään siis noin sataan euroon pelkästään peruseineksien kohdalla. Lisäravinteet, joita ovat seniorikoirille tarkoitettu vitamiini, kasvipohjainen Nutrolin-öljy sekä nivelten hyvinvointia tukeva valmiste, rokottavat lompakosta noin 40 € kuukaudessa. Pelkkään yhden koiran ruokintaan menee siis rahaa lähes 150 € kuukaudessa. 30 päiväisessä kuussa päivittäisten eväiden hinta on noin 5 €. Onhan se vähän hauskaa, kun itse miettii, miten arkiruokareseptien annoshintaa saisi hilattua hieman alemmas.
Karlalla on päivittäisessä käytössä siklosporiinilääkitys, jolla pyritään hillitsemään immuunijärjestelmän toimintaa. Lääke maksaa kuukaudessa noin 120-135 € riippuen siitä, keneltä paketin ostaa. Välillä olemme kokeilleet lääkityksen alasajoa, mutta se ei ole vielä onnistunut ilman voimakasta oireilua. Lääkityksen takia on käytävä tasaisesti terveystarkastuksessa ja kontrolliverikokeissa. Lääkityksestä johtuen Karlalla on myös ienten liikakasvua ja yksi epulis on jo poistettu sekä patologilla tutkittu.
Pyrimme kehon tulehdustilan sen salliessa käymään hieronnassa noin viiden viikon välein. Hieronta velottaa lompakosta 60 €. Hieronta on erityisesti seniorikoiran kohdalla asia, jota emme vaihtaisi mihinkään. Tieto mummon lihaskunnosta ja kiputiloista hieronnan kautta tuo meille tärkeää informaatiota hänen hyvinvoinnistaan (ja mummolle tietty vetreyttä ja pitkää ikää)!
Voimakkaat pihkavalmisteet ovat yksi rahareikämme, sillä varsinkin näin keväisin siitepölyallergiasta kärsivän mummukan tassut ovat koetuksella. Voide ja öljy maksavat 40€ kumpainenkin ja kestävät noin pari kuukautta. Talvella siitepölyjen uinuessa tavaraa kuluu huomattavasti vähemmän. Vauvansukat, joihin tassut suojataan ahkeralta ylihoitaja-Karpalolta, ostamme sentään käytettyinä kirpputorilta!
Kuukausittaiset kulut hipovat siis 300 euroa. Huh. Pakko oikeasti myöntää, että kauhistuttaa itseäänkin nämä luvut. Parempi, etten mieti näitä enää koskaan tämän kirjoituksen julkaistuani. Jos joku koiran hankintaa harkitseva haluaa tarkemmin laskea, mitä tämä lysti kustantaa, niin kuukausittaiset kulut voipi siis kertoa kolmella ja puolella vuodella sekä lisätä noin 20 eläinlääkärikertaa päälle.
Sellainen on meidän mummukka. Joku Nalle Wahlroosin kaltainen sijoitus- ja talousguru saattaisi todeta, että olisihan ne rahat voinut laittaa vaikka osakkeisiin. Tämä liettualainen eläkeikäinen maanantaikappale on kaikesta huolimatta arvokkain sijoitukseni. Kutsun häntä maanantaikappaleeksi korostaakseni sitä, ettei tämä ole se, mitä koiraa harkitessaan osaisi tai edes kannattaisi odottaa. Puolellamme on huonoa tuuria, surkeaa genetiikkaa ja sekopäistä sattumankauppaa. Haluan tekstilläni kuitenkin muistuttaa, että kaikki on mahdollista.
Olkoon kokemuksemme siis muistutuksena kaikille lukijoille siitä, miten minkä tahansa eläimen ottaminen osaksi elämäänsä saattaa tuoda mukanaan huolia, murheita sekä ison loven pankkitilille. Ja mitä oletettavimmin tuokin. Kyllähän ne eläinlääkärijättien taskuihin valuvat vaivalla tienatut eurot harmittavat, sitä ei liene kukaan valmis kieltämään. Minua ainakin! Jos joku siellä ruudun takana on minua jalompi ihminen, niin onnittelut. Kuitenkin se ilon ja riemun määrä, jota oma armas karvapylly arkeen tuo, tekee kaikesta ikävästä ja kalliista jokaisen pennosen arvoista.