Toiminta

Pet Rescue Finland ry on vuonna 2016 toimintansa aloittanut eläinsuojeluyhdistys, joka auttaa kodittomia koiria Liettuassa.

Pet Rescue Finlandin toiminnan tarkoitus on etsiä kodittomille liettualaiskoirille koteja Suomesta sekä järjestää Liettuan maaseudulla sterilointiprojekteja. Viemme tarhoille myös kuukausittain ruokaa, sekä tarvikkeita ja autamme niiden eläinlääkärikuluissa sekä peruskunnostuksissa. Järjestämme myös koiriemme adoptioperheille erilaisia tapahtumia ympäri Suomea.

Vain pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia

Pitkäjänteinen työ yhteistyötarhojemme kanssa on tärkeää. Kutsumme tarhojen liettualaisia vapaaehtoisia Suomeen erilaisiin tapahtumiin, jotta he näkisivät miten koirat asuvat Suomessa ja sitoutuvat toimintaamme. 

Järjestämme heille myös vierailuja suomalaisille koiratarhoille, joista he saavat ideoita ja innostusta oman tarhan kehittämiseen. Tilaisuudet, joissa adoptioperheet tapaavat tarhojen vapaaehtoisia, luovat läpinäkyvyyttä toimintaamme.

Toimintamme on saanut paljon julkisuutta Liettuassa. Suomalaisten esimerkki auttaa paikallisia ymmärtämään, että tarhakoiran adoptointi on hyvä asia. He toivottavasti oppivat myös, ettei koiran koti saa olla ketjun päässä oleva koirankoppi. Koirien adoptointi Suomeen on siis samalla valistustyötä. 

Meillä on Liettuassa omat suomalaiset yhteyshenkilömme ja yhdistyksen aktiivit vierailevat tarhoilla säännöllisesti. Olemme mukana pelastamassa koiria huonoista oloista Liettuan maaseudulla ja siten tiedämme tarkkaan, mitä kohdemaassa tapahtuu. Liettuassa meillä on siis todellinen mahdollisuus vaikuttaa koirien elämään niin, että hylättyjen koirien ongelma poistuu kokonaan.

Eettiset sääntömme yhteistyötarhojen kanssa

Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä koiratarhojen kanssa, joilla on hyvä maine ja jotka tarvitsevat apuamme. 

  • Tarhat panostavat koirien sterilointiin  ja kastrointiin, eli antavat koirat uusiin perheisiin vain leikattuina.
  • Tarhat hoitavat koiransa hyvin. Koirien näkyvät sairaudet hoidetaan ja koiria käsitellään rakkaudella. 
  • Tarhat ovat tarkkoja niistä perheistä, joihin koira annetaan. Kuten yksi tarhan työntekijä sanoi, miksi he pelastaisivat koiran huonoista oloista ketjun päässä, jos he antaisivat koirat uuteen, samanlaiseen perheeseen? Etenkin jos koira annettaisiin mihin tahansa perheeseen leikkaamattomana, ei vahinkopentujen katastrofi ikinä loppuisi. 
  • Tarha tekee omalta osaltaan valistustyötä siitä, miten koiraa pitää kohdella ja hoitaa.
  • Tarhat todella haluavat tehdä yhteistyötä kanssamme ja meistä on tarhalle paljon hyötyä.

Pääkaupungissa Vilnassa on neljä isoa koiratarhaa sekä kunnallinen tarha. Tarhoja on useita myös Liettuan kaikissa isoimmissa kaupungeissa. Liettualaisten koiratarhojen koko on keskimäärin 30-200 koiraa. Koirat asuvat yleensä ulkotiloissa koirankopeissa. Joillakin tarhoilla on sisätilat koirille ja oma huone eläinlääkäreille. Koirat syövät hyvänlaatuista kuivamuonaa ja kaikilla tarhoilla käy vapaaehtoisia ulkoiluttamassa koiria.

Eettisyys ja vastuullisuus

Kaikki koiramme tulevat Suomeen voimassa olevia maahantuontimääräyksiä noudattaen ja koirien kaupallista tuontia valvovaan Traces- järjestelmään merkittyinä. Yhdistyksellä on aluehallintoviraston eläinten tuontilupa ja olemme rekisteröityneet Traces NT- järjestelmään. 

Pet Rescue Finland on ollut alusta asti mukana suomalaisten rescueyhdistysten luomassa Responsible rescue -sitoumuksessa ja olemme sitoutuneet yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin. Responsible Rescue -sitoumuksen tarkoitus on varmistaa siihen sitoutuneen yhdistyksen eettinen ja vastuullinen toiminta sekä adoptioprosessin turvallisuus. Sitoumuksen avulla rescuekoiran adoptioperheille tarjotaan turvallinen reitti valita vastuullisesti toimiva yhdistys. Näin tuontikoiriin liittyviä riskejä saadaan vähennettyä.

Responsible Rescue -sitoumus velvoittaa siihen sitoutuneita yhdistyksiä noudattamaan huomattavasti tiukempia kriteereitä kuin mitä lakisääteiset tuontivaatimukset ovat.  Kriteereissä on otettu huomioon koirien rokotesuoja, tautitestaukset sekä myös paljon puhuttaneet moniresistenttien, bakteerien sekä raivotautivasta-aineiden seulominen.

Toiminnan tuloksia

Suomalaisten esimerkki on ollut tärkeä osa muutosta. Toimintamme on saanut paljon julkisuutta ja nostanut tarhakoirien profiilia paikallisten silmissä. Jos tuo koira kelpaa suomalaisille, niin miksi ei meille? 

Alusta lähtien autoimme yhteistyötarhojamme tuomalla Suomesta koiranruokaa, lahjoitustarvikkeita ja avustamalla koirien eläinlääkärinkuluissa sekä etsimällä koirille koteja Suomesta. Emme maksa tarhoille koirista, mutta korvaamme kaikkien Suomeen lähtevien koirien eläinlääkärinkulut.

Meille on aina ollut tärkeää, että tarhojen vapaaehtoiset sekä työtekijät pääsevät käymään Suomessa ja tutustuvat adoptioperheisiin. Tarhan työntekijöt tulevat säännöllisin väliajoin Pet Rescue Finlandin koirapuistotapaamisiin sekä muihin tempauksiin. Meistä on tullut vuosien saatossa ystäviä, sillä toimintamme on aina ollut avointa ja pitkäjänteistä. 

Pet Rescue Finland oli ensimmäinen ulkomainen rescueyhdistys, joka alkoi auttaa tarhakoiria Liettuassa ja etsiä koirille koteja ulkomailta. Vuoden 2021 aikana tarhakoiria on alettu viedä myös Liettuasta Ruotsiin, Hollantiin ja Saksaan.