Yhteistyötarhat

Eettiset sääntömme yhteistyötarhojen kanssa
Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä koiratarhojen kanssa, joilla on hyvä maine ja jotka tarvitsevat apuamme.
- Tarhat panostavat koirien sterilointiin ja kastrointiin, eli antavat koirat uusiin perheisiin vain leikattuina.
- Tarhat hoitavat koiransa hyvin. Koirien näkyvät sairaudet hoidetaan ja koiria käsitellään rakkaudella.
- Tarhat ovat tarkkoja niistä perheistä, joihin koira annetaan. Kuten yksi tarhan työntekijä sanoi, miksi he pelastaisivat koiran huonoista oloista ketjun päässä, jos he antaisivat koirat uuteen, samanlaiseen perheeseen? Etenkin jos koira annettaisiin mihin tahansa perheeseen leikkaamattomana, ei vahinkopentujen katastrofi ikinä loppuisi.
- Tarha tekee omalta osaltaan valistustyötä siitä, miten koiraa pitää kohdella ja hoitaa.
- Tarhat todella haluavat tehdä yhteistyötä kanssamme ja meistä on tarhalle paljon hyötyä.
Pääkaupungissa Vilnassa on neljä isoa koiratarhaa sekä kunnallinen tarha. Tarhoja on useita myös Liettuan kaikissa isoimmissa kaupungeissa. Liettualaisten koiratarhojen koko on keskimäärin 30-200 koiraa. Koirat asuvat yleensä ulkotiloissa koirankopeissa. Joillakin tarhoilla on sisätilat koirille ja oma huone eläinlääkäreille. Koirat syövät hyvänlaatuista kuivamuonaa ja kaikilla tarhoilla käy vapaaehtoisia ulkoiluttamassa koiria.
Avustuskohteemme
Klajunas – vaeltaja
Klajunas on pieni noin 30 koiran ja kissan tarha Ukmergen kylässä vain 100 kilometrin päässä pääkaupungista Vilnasta.Tarha on kokonaan omistaja Ilman ja hänen miehensä käsin rakentama ja se onkin yksi siisteimmistä ja kauneimmista tarhoista, missä olemme käyneet. Kaikille asioille on oma paikkansa ja kaikki on tarkoin mietittyä ja suunniteltua. Isoin haaste tarhalla on, että Ilma…
SOS Gyvunai – SOS eläimet
SOS gyvunai on perustettu vuonna 2008 ja heillä on jatkuvasti noin 150 koiraa ja kissaa tarhallaan, joka sijaitsee noin 10 km Liettuan pääkaupungin Vilnan keskustasta. Olimme jo siirtäneet toimintaamme Liettuan maaseudulle, kun SOS gyvunain johtaja Nadja otti meihin yhteyttä vuonna 2022 ja pyysi apua. Vilnan keskustassa ei juokse kodittomia koiria ja kaupungin tyylikkäissä kahviloissa tarjoillaan…
Siauliu Letenele – Siauliain tassu
Siauliu Letenele aloitti toimintansa vuonna 2014 pelastaakseen Siauliun alueella kuolemaan tuomittuja koiria ja kissoja.Tähän aikaan alueella toimivalla tarhalla eläimillä oli vain kaksi viikkoa aikaa löytää uusi koti tai heidät lopetettiin. Siauliu Letenele tarha halusi näyttää että on muitakin tapoja ratkaista ongelmia ja auttaa eläimiä. Heidän tavoitteensa on auttaa ja pelastaa niin hylättyjä, laiminlyötyjä, pahoinpideltyjä, vanhoja…
Keturkojo Viltis – nelijalkaisten toivo
Keturkojo Viltis on vuonna 2018 toimintansa aloittanut koiratarha, joka sijaitsee Liettuan Alytuksessa.Koiria tarhalla on keskimäärin noin 150 ja kissoja 200. Tällä hetkellä koirat ja kissat ovat eri paikoissa, mutta haaveissa on saada kaikki samaan paikkaan, jolloin eläinten auttaminen on helpompaa. Yhteistyömme heidän kanssaan alkoi vuonna 2023, kun saimme heiltä mese viestin, missä kysyivät meidän apua…
Mazas Draugas – Pikku ystävämme
Mazas Draugas on vuonna 2014 perustettu yhdistys, joka toimii Liettuan maaseudulla Birzain alueella.
Linksmosios Pedutes – Iloiset tassut
Linksmosios Pedutas tarha on perustettu vuonna 2013 Klaipedassa, Liettuan rannikkokaupungissa.





