Päädyin tänne Keturkojo Viltis -koiratarhalle (”Nelijalkaisten toivo”) Liettuan Alytus-maakuntaan, kun iäkäs pariskunta toi minut tänne koirasuojaan. Olin tiineenä ja minua oli pidetty ketjussa koko elämäni ajan pihan perällä.
Heti seuraavana päivänä tarhalle saavuttuani synnytin pennut. Kaksi pentua syntyivät terveinä, mutta valitettavasti muilla pennuilla oli vakavia epämuodostumia, kuten alikehittynyt peräaukko, alikehittynyt pää ja muita ongelmia. Valitettavasti nämä pienokaiset jouduttiin lopettamaan eläinlääkäriasemalla eläinsuojelullisista syistä. Edelliset omistajani antoivat minulle aiemmin hormonaalista lääkitystä raskauden ehkäisemiseksi. Luultavasti minut lääkittiin liian myöhään ollessani jo tiineenä. Hormonaalisten lääkkeiden käyttö on saattanut aiheuttaa pentujeni epämuodostumat. Pääsyy siihen, miksi minut luovutettiin eläinsuojaan, olikin se, etteivät omistajani halunneet pentuja. Sterilisoimalla oltaisiin vältytty monelta surulta ja murheelta.
Stressaavan elämäni takia en kyennyt huolehtimaan pennuistani, äidinvaistoni ei herännyt. Niinpä kaksi eloonjäänyttä pentuani saivat kasvaa vapaaehtoisen kotona. Ne kasvoivatkin hyvin ja löysivät kodit Liettuasta. Tarhan väki saa edelleen päivityksiä poikieni voinnista ja he ovat näyttäneen löytäneen hyvät kodit. Toisin on oma laitani.
Olen ollut tarhalla jo hieman yli neljä vuotta. Vuosiin on mahtunut ylä- ja alamäkiä, eikä draamaltakaan olla vältytty. Muutama vuosi sitten toinen koira hyökkäsi kimppuuni tarhan pihalla. Koira karkasi suljetusta aitauksesta ollessani pihalla ja tarttui minua kaulasta. Onneksi ihmiset reagoivat nopeasti ja purema niskassani ommeltiin todella nopeasti, eikä menettänyt paljoa verta.
Kesällä 2025 minulle tehtiin seniorien terveystarkastus. Kaihia havaittiin varhaisina oireina. Hammaskiveä ja tulehdusta suussa havaittiin ja hoidettiin. Suurin osa hampaistani poistettiin kahdessa vaiheessa. Vasemmassa takajalassa havaittiin lievää polvilumpion epävakautta. Toisen takajalan polvilumpio on hieman löysä, mutta ei ongelmallinen eikä vaadi hoitoa. Muissa jaloissa ei havaittu nivelrikon merkkejä. Ortopedinen konsultaatiota suositeltiin ja se toteutettiin Kaunasissa. Ortopedisen arvioinnin mukaan nivelteni verenkierto oli normaali ja lonkat ovat normaalit ilman poikkeavuuksia. Kaikki muut nivelet ovat hyvässä kunnossa. Polvilumpion sijoiltaanmenon syynä oli reisiluun epämuodostuma. Mahdollinen tepsivä hoitokeino voisi olla leikkaus, mutta koska olen iäkäs koira, on leikkauksen tarve epävarmaa.
Näytän pärjääväni hyvin jalan kanssa, mutta liikkumistani seurataan ja mikäli alan ontua, tarjotaan minulle kipulääkettä. Jos se auttaa, ei lisätoimenpiteitä tarvita. Harva tarha satsaa asukkaisiinsa tällä tavoin kuin täällä ”Nelijalkaisten toivossa”. Se, että minusta on näin paljon terveystietoa selvillä on verrattain harvinaista tarhakoirilla. Mikä nyt olisi ajankohtaista, olisi rantakuntoon pääseminen tärkeää, eli painoa tulisi pudottaa.
Vaikka minulle sattui oletettavasti traumatisoiva kokemus toisen koiran kanssa, tulen lähtökohtaisesti hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Asun tällä hetkellä muiden koirien kanssa. Aiemmin minulla oli hyvin läheinen side Aboon, joka muutti Suomeen maaliskuussa 2025. Voin elää muiden tasapainoisten koirien kanssa, mutta pärjään myös ainoana koirana.
Luonteeltani olen edelleen leikkisä ja ehdottomasti ihmisen paras ystävä. Aina kun mahdollista, haluan olla lähellä ihmisiä. Saatan hennosti hampailla hipsauttaa saadakseni huomiota, jos tunnen itseni ”jätetyksi”. Tämä piirre on tarhan väen mukaan yksinomaa suloista. En siis roiku epätoivoisesti hihassa, vaan muistutan omaan vinkeään tyyliini olemassaolostani. Saatan olla myös hieman mustasukkainen, kun toinen koira saa huomiota, mutta käytökseni ei ole lainkaan aggressiivista.
Voisin elää myös lapsiperheessä, sillä olen hyvä lasten kanssa. Tärkeintä on kuitenkin, että lapset osaavat kunnioittaa rajojani ja että minulla on aina saavutettavissa paikka, jonne lapsilla eikä muilla ole asiaa.
Minut on kissatestattu, joten kissakamu kelpaisi. Tarhakoiraksi olen poikkeuksellinen, koska olen sisäsiisti! Kävelen hyvin hihnassa, olen verrattain reipas mummo, eli kestän kohtalaista aktiivisuutta (kävelylenkit), mutta frisbeegolffaria tai sprintteriä minusta ei taida tulla (ei intensiivistä liikuntaa).
En ole täydellinen koira, koska minulla on iän tuomaa pientä terveysharmia. Kuitenkin sanovat, että olen erittäin suloinen ja palkitseva seuralainen oikealle ihmiselle tai jopa kokonaiselle perheelle lämpimällä läsnäolollani. ♥

