Synnyin vahdiksi. Äitini oli pihan perälle teljetty haukkuva ovikello erään yrityksen mailla Venciūnain kylällä, noin 9 km Alyuksen kaupungista. Kaikki muuttui, kun tämä yritys meni konkurssiin ja minut yksinkertaisesti päästettiin irti ja päädyin kadulle. Silloinkin, kun yritys oli vielä toiminnassa, olin tuttu näky ympäri kylää, kun vaelsin ja etsin murua rinnan alle ja kattoa pääni päälle. Jotkut paikalliset ihmiset pitivät minusta, toiset taas eivät. Vältyin täpärästi tulla jopa ammutuksi.
Eräänä päivänä toikkaroidessani eräiden ihmisten pihalla, päättivät he sulkea minut aitojen sisäpuolelle, jotta minut olisi helpompi ottaa kiinni. Näin päädyin Keturkojo viltiksen koiratarhalle Alytus-kaupunkiin. Vaikka alku turvakodissa oli haastavaa, olen vihdoin ymmärtänyt, että tämä on hyvä paikka, eivätkä kaikki ihmiset halua satuttaa minua.
Koska en ole elämäni aikana kunnollista sosiaalistamista ihmisiltä saanut, vaan pennusta saakka olen saanut ymmärtää olevani vain epätoivottu riesa, on ihmisen lempeä kosketus tuntunut käsittämättömältä. Ihmisen lähestyminen sai minussa aikaisemmin aikaiseksi paniikkireaktion. Yhtä pelottavaa oli hihnakävelyt. Kaikki piti aloittaa kanssani alussa, koska olin menettänyt pentuaikani. Koiratarhan väki on kuitenkin tehnyt loistavaa työtä kanssani. Täällä tarhalla minusta pidetään niin hyvää huolta kuin vain mahdollista. Kotia paikka ei kuitenkaan korvaa.
Alussa minulla oli myös hyvin voimakas eroahdistus. Pistin puurakenteisen tarhakopin säpäleiksi hätäpäissäni ja huusin suoraa kurkkua. Ihan vaan kaiken varalta! Katso vaikka kuva ohessa. Tuhovimmastani sain lisänimen ”sisustaja”. Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää huomata, että tällaista tuhoisaa käyttäytymistä ei enää esiinny ainakaan täällä tarhalla. Toki tilanne voi olla toinen, kun ympäristö muuttuu, joten uuden omistajani on syytä varautua työstämään eroahdistusta kanssani. Käytökseni on kuitenkin ollut täysin ymmärrettävää karuun menneisyyteeni katsoessa. Taustaani rinnastettuna olen hyvin tasapainoinen. Meitä on täällä koiratarhalla lukuisia, jotka kokevat ihmisrakkauden ensi kertaa tänne tullessaan.
Yli puolentoista vuoden turvakodissa asumisen jälkeen suhtaudun edelleen uusiin asioihin varauksella. Tulen todennäköisesti olemaan aina arka Armanis. Minua ei tästä syystä suositella lapsiperheeseen. Kaiken kaikkiaan kuitenkin se pelokas ja panikoiva koira tuntuu vain huonolta muistolta, sillä olen alkanut ymmärtämään, ettei kaikki ihmiset ole ilkeitä, eivätkä kaikki halua minua satuttaa. Luonnettani voi kuvailla nykyään rauhalliseksi, jopa vakaaksi. Vaikka olen edelleen arka, en osoita aggressiota ihmisiä, lapsia tai muita koiria kohtaan.
Nykyään osaan jo kävellä melko hyvin hihnassa ja tutkin rohkeasti tuttuja paikkoja. Uusiin asioihin suhtaudun hieman varovaisemmin, mutta olen melko utelias oppimaan ja näkemään uutta. Pärjään myös hyvin autossa ja jopa pitkät matkat ovat sujuneet hyvin.
Tällä hetkellä asun ulkotarhassa toisen nartun kanssa, enkä kilpaile ruoasta tai huomiosta. Kerran tarhan hoitajat huomasivat, että olin laihtunut. Osoittautui, että ahne kämppikseni oli pistänyt kahden edestä pöperöt poskeensa. Yleensä kaltaiseni koirat puolustavat ateriaansa, mutta minä se vain katsoin vierestä, kun ateriani hupeni parempiin suihin. Tämän havainnoin tehtyään tarhan väki on varmistanut, ettei näin pääse enää käymään vaihtamalla seuraani, joka ei kajoa annoksiini.
Sisäsiisteydestäni ei ole varmuutta. Lähtökohtaisesti tarhakoiriin tuleekin suhtautua niin, ettei sisäsiisteyttä ole ja se opitaan ajan mittaan muiden taitojen kanssa kodissa. Minulla ja nykyisellä toverillani, jonka kanssa jaan tilan, olemme taipuvaisia olemaan siistejä, mutta välillä oviaukon vierestä, löytyy vahingot. Tämä kertoo siitä, että teemme tarpeemme sisälle vain tarvittaessa silloin, kun vapaaehtoiset eivät pääse ulkoiluttamaan meitä tarpeeksi ajoissa.
Etsin kotia rauhallisesta aikuistaloudesta, jossa saisin asettua aloilleni ja oppia kotikoiran tavoille kaikessa rauhassa. Hoitajani tarhalla, joka pitää minua upeana koirana, haluaisi antaa minulle kuun taivaalta ja viedä minut ihmettelemään maan ja meren ihmeitä. Ihanteellista olisi, ettei minun tarvitsisi olla paljoa yksin, vaan uusi omistajani ottaisi minut mukaan ihmettelmään näitä elämän ihmeitä. Minussa nimittäin elää pieni seikkailija. Olisiko minusta ystäväksesi? ♥
Ps. Minusta on maininta blogikirjoituksessa: Uusi yhteistyötarha ”Keturkojo Viltis” eli ”Nelijalkaisten toivo”, Alytus, Liettua.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.