10.10.2023
Populaatiopihalla on enää neljä koiraa, mutta valitettavasti yksi ehti mennä pihan puun alle ”synnytyssairaalaan” ja synnytti kaksi pentua. Pennut ovat nyt kasvaneet ja tuotu tarhalle. Pihalla olevia koiria yritetään nyt loukottaa ja saada kiinni.
Tuntuu erityisen hyvälle auttaa koiria, jotka ovat näin huonossa kunnossa pitkällisen yksinelämisen aikana. Yksi koira jouduttiin lopettamaan, koska huonon kunnon takana oli iso kasvain, jota ei voitu enää leikata.
Fokse ja Fudzi asuvat Linksmosios Pedutes tarhalla ja he ovat edistyneet hurjasti villeistä, pelokkaista koirista ujon uteliaiksi. Koirat tulevat vähitellen sivuillemme etsimään koteja.
Dingo on jo sivuillamme etsimässä kotia. Dingon kanssa työskentely on kovasti antoisaa. Dingolla on paljon pelkoja ihmistä kohtaan ja tarha on hänelle vaikea paikka. Jouduimme juuri vaihtamaan Dingolle uuden häkkikaverin, kun toinen koira alkoi alistaa ja kiusata Dingoa.
31.5.2023
Olemme keränneet populaatiopihan koiria varten 525 euroa. Summa on hyvä alku ja toki yhdistyksemme huolehtii koirista kun työt on jo aloitettu. Kaksi ujointa koiraa on jo viety Klaipedaan Linksmosios Pedutes tarhalle ja työ heidän kesyttämisekseen on alkanut.
31.3.2023
Työt ovat alkaneet! Talven jäljeltä osa koirista on kadonnut, osa vanhuskoirista on kuollut ja neljä koiraa on viety kunnalliselle tarhalle ampumalla heitä tainnutusaseella. Onneksi pihalla ei ollut uusia pentuja.
Projektin ensimmäiset kaksi koiraa on jo saatu kiinni ja viety sterkattavaksi. Koirilla on paljon arpia, ulkoloisia, punkkeja, huonot hampaat ja heistä on löytynyt ihomato. Koirat ovat noin viisivuotiaita.
Yhteistyötarhamme Linksmosios Pedutes on valmis auttamaan ja ottamaan nämä koirat steriloinnin jälkeen omalle tarhalleen. Koirat ovat erittäin ujoja ja villejä, mutta eivät agressiivisia. Linksmosios Pedutes tarha on pieni ja siellä henkilökunnalla on aikaa kesyttää koiria.
Koiria haetaan pari kerrallaan sitä mukaa kun tarhoilta löytyy tilaa. Pihalle on tarkoitus jättää omistajalle kaksi steriloitua ja kastroitua koiraa, kaikki muut otetaan tarhoille kodinetsijöiksi.
Ystävät auttavat toisiaan, eikös vain? Tiedätkö, että auttaminen toimiin myös toisinpäin. Auttamalla saat uusia ystäviä.
Kaikki alkoi viime kesänä, kun Pet Rescue Finlandin aktiiveja oli taas Liettuan maaseudulla koiria pelastamassa. Kuljimme kohteesta toiseen Mazas Draugas yhdistyksen Anzelikan mukana ja yksi kohteistamme oli hylätty teollisuusalue vain muutama kilometri Birzai kaupungin keskustasta. Viranomaisten ja naapurien mukaan alueella oli paljon koiria, jotka juoksentelivat vaarallisesti tiellä ja häiritsivät kaupungin asukkaita. Ajoimme puiden reunustamaa hiekkatietä pitkin ja parkkeerasimme autot korkean metalliaidan rajaamalle pellolle. Siinä sitten tuli sellainen pieni hämääntynyt hetki, kun alueen isäntä käveli portin luokse ja tuijotti kymmentä suomalaisnaista pihallaan, aivan kuin olisimme tippuneet paikalle ulkoavaruudesta. Toisaalta isäntä itse ei ollut yhtään hassumpi näky, seisoessaan siinä kuumana kesäpäivänä ilman paitaa, joten jonkinlaista tuijottelua siinä vaihdettiin puolin ja toisin kunnes vihdoin Anzelika käänsi puheen itse asiaan, eli koiriin.
Kymmenen vuotta sitten isännällä oli ollut menestyvä kuljetusfirma ja kaksi komeaa vahtikoiraa. Menestyvästä firmasta oli jäljellä korkeaksi kasvanut nurmikko, pari vanhaa autoa ja romahtaneita ulkorakennuksia. Kahdesta koirasta taasen oli yllätys, yllätys, oli jäljellä neljänkymmenen koiran komia lauma. Emme edes halunneet tietää, kuinka moni koiranpentu oli vuosien varrella kuollut tauteihin tai onnettomuuksiin. Vanhin koirapopulaation koira oli jo 14-vuotias, nuorin kaksivuotias. Kaikki koirat olivat hämmästyttävän samannäköisiä, kullanruskeita pitkäjalkaisia kaunokaisia. Koirat tulivat parin metrin päähän ihmisestä, uteliaina ja ruokaa kerjäten, mutta eivät antaneet koskea itseään.
Ongelma oli se, että koirat tosiaan harhailivat alueen ulkopuolella ja häiritsivät pikkukaupungin asukkaita. ”Viime vuonna maksoin tuhat euroa sakkoja”, isäntä sanoi surullisena, ”poliisit, viranomaiset, kaikki ravaavat täällä sakottamassa minua, mutta kukaan ei sano mitä minun pitäisi tehdä näille koirille. Tarvitsen apua”. Isäntä kävi pihalla joka päivä ja keitti koirilleen puuroa ja lihaa. ”Lapseni kyllä sanoivat minulle, että eivät halua näitä koiria perinnökseen”, nauroi isäntä. ”Niin kauan kuin olen elossa, huolehdin kyllä koiristani, mutta toivoisin, että minun ei tarvitsisi jättää heitä perinnöksi lapsilleni”.
Nyt kun tilanteen toivottomuus oli käynyt meille selväksi, ryhdyimme toimiin. Anzelika löysi pusikkojen takaata ison ulkorakennukseen johtavan oven. ”Tämä ovi pitää avata ja koiria pitää totuttaa syömään sisätiloissa”, hehkutti Anzelika. ”Siten meillä on mahdollisuus sulkea ovi ja saada koiria vähitellen kiinni. Pari koiraa kerrallaan voimme viedä heitä steriloitavaksi ja ainakin näin pysäyttää koirien holtittoman lisääntymisen”. Kannoimme autoista isännälle paljon koiranruokaa, jota koirat onneksi söivät hyvällä ruokahalulla.
”Te olette ihan ensimmäisiä ihmisiä, jotka ovat tulleet tänne ja luvanneet auttaa minua näiden koirien kanssa”, isäntä sanoi silmät kostuen. ”Ette tulleet sakottamaan tai moittimaan, vaan auttamaan”. Nyt hän ei ollut enää yksin koiriensa kanssa, nyt hänellä oli apua. Nyt hänellä oli ystäviä.
Viime kesänä alkanut ”Projekti populaatiopiha” on nyt alkamassa todenteolla. Meillä on noin 40 koiraa, jotka pitää pyydystää, sterkata tai kastroida, hoitaa akuutit sairaudet, rokottaa. Tämän jälkeen voimme käynnistää seuraavan vaiheen ja alkaa etsiä koirille uusia koteja ja ottaa niitä tarhan suojiin sitä mukaa kun paikkoja vapautuu.
Tarvitsemme 2000 eur projektin toteuttamiseksi. Oletko mukana?
